Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Kaikki blogit puheenaiheesta SDP

Annatko iltapäivälehtien vaalipropagandalle vallan?

"Eduskuntavaalit 2019: SDP on ennakkosuosikki" kuuluu yksi monista Iltalehden ja muiden lehtien otsikoista vaalien alla. Samanlaisia otsikoita oli nähtävissä Keskustasta vuoden 2015 vaaleissa. Medialla on todella suuri rooli vaalien lopputulemassa, suurempi kuin saisi olla. Kun jonkun puolueen möläytyksistä ja virheistä uutisoidaan tasaiseen tahtiin ja toista samaan aikaan povataan vaalivoittajaksi, vaikuttaa se pakostakin ihmisten ajatuksiin. Kun taas pienpuolueita ei vaaliuutisissa edes mainita, millaisen kuvan se antaa äänestäjälle?

Keskitetty TuPo olisi paluu menneeseen - Jyrkkä ei taantumukselle

Kun keskitetyistä tulopoliittisista ratkaisuista luovuttiin ja työllisyys vihdoin saatiin nousuun, niin näen SDP:n vaatimukset TuPo:n henkiin herättämisestä kyllä äärimmäisenä riskinä Suomen kansantaloudelle.

SDP:n kestävän kehityksen arvonlisävero on bluffi

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, kuten myös US:n blogisti Eetu Kinnunen, kiistävät demareiden ajavan liha- ja maitoveroa.

Annatko jymäyttää itseäsi ”pääministerivaalilla”?

Sdp ja Kokoomus ovat halunneet nähdä edessä olevat eduskuntavaalit pääministerivaaleina. Puolueiden puheenjohtajat ovat kaupitelleet toisiaan tai itseään toinen toistaan parempina tai huonompina vaihtoehtoina. Äänestäjille pyritään luomaan kuva, että heidän olisi valittava kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huono.

Demari vie lihan köyhän lautaselta

SDP Antti Rinteen johdolla keksi näiden vaalien suurimman huijauksen – kestävän kehityksen arvonlisävero. Kyseessä on slogan, joka ei tarkoita mitään, mutta kuulostaa sympaattiselta. Siinä yhdistyvät välttämätön paha (=arvonlisävero) ja sympaattinen mielikuva (=kestävä kehitys). Kun Antti Rinne vielä hitaasti ja vakavasti esittää tv-ruudussa tämän siten, että uusi vero tulisi brasilialaiselle tuontilihalle, niin kaikki ovat myytyjä.

Joulupukki kävi kylässä

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne piipahti vaalikiertueellaan lauantaina 16.3. Lappeenrannassa. Etelä-Saimaan mukaan puhetilaisuudessaan Rinne lupasi yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Lupauksissa rahaa sinkoili sinne tänne ja huolestuttavaa oli monen muun asian ohella entisen työväenpuolueen puheenjohtajan halu korottaa useita työntekoon kannustamattomia sosiaalitukia

SDP ei kannata lihaveroa – mikä ihme on kestävän kehityksen ALV?

Helsingin Sanomien vaalikoneessa esitetään väite: ”Suomalaisia pitäisi ohjata vähäisempään lihansyöntiin, esimerkiksi verotuksen keinoin.” SDP:n pekonipastastaan tunnettu puheenjohtaja Antti Rinne vastasi tähän kysymykseen kyllä, mutta täsmensi ettei kannata lihaveroa. Tästä syttyi keskustelu, jota on jatkettu Ylen puolueiden puheenjohtajille järjestämästä tv-tentistä viikonlopun yli tämän viikon alkuun. Muun muassa Maaseudun tulevaisuus on ihmetellyt demareiden linjausta.

Valtuustoaloite – ensiasunnon ostajien kiinteistövero lain minimitasolle

Kokkolan väestökehitys on hidastunut ja kaupunkia rasittaa maine maakuntakeskuksien kovimpana verottajana. Tarvitsemme verotukseen liittyviä positiivisia ajatuksia ja esityksiä, joilla voimme houkutella varsinkin nuoria ihmisiä kauniiseen kaupunkiimme. Esitän kiinteistöveron alennusta lakisääteisen kiinteistöveron alarajaan ensiasunnon ostajille ensimmäiseksi viideksi vuodeksi.

 

Oikeastaan kenenkään ei kannata äänestää demareita

 

Kun lupaat kaikille kaikkea, et lupaa oikeasti kenellekään mitään. Tähän sanontaan kiteytyy hyvin Antti Rinteen ja SDP:n linja. Eräässä kommenttiosiossa Antti Rinnettä luonnehdittiin varsin osuvasti valmiiksi Putous-hahmoksi, kaikille kaikkea lupaavaksi poliitikko-sketsihahmoksi. Tällainen hahmo olisikin mitä huvittavin, hymy tosin hyytyy, kun tajuaa että kyseessä ei ole sketsihahmo, vaan henkilö, joka on vahvimmin tyrkyllä Suomen seuraavaksi pääministeriksi.

Antti Rinne ojentaa eduskunnalle kuuluvan vallan vaalirahoittajilleen

On kyllä karmivaa luettavaa nämä eri vasemmistojohtajien visiot vaalien alla. Nyt SDP:n Antti Rinne vaatii eduskunnalle kuuluvan lainsäädäntövallan luovuttamista työmarkkinajärjestöille ja kutsuu vaatimustaan vieläpä isänmaallisuudeksi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä