Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Kaikki blogit puheenaiheesta Ilmastomuutos

Some vs. maakuntalehdistö - miten omassa vaalipiirissäsi ero näkyy?


Vaalit käy luvatuilla ylikierroksilla. Ilmastovaaleiksi ristityt vaalit ovat pitäneet lupauksensa ja toinen toistaan villimpää ajatusta sinkoilee somen syövereissä, mitä kieltää ilmastomuutoksen nimissä. Keskustelun seuraaminen on polarisaation mallikappale.

Venäjä on ydinasemaa! -lihaa Arktiksessa

YLE:n vaalikeskustelu illalla osoitti, että se on valtamedian äänitorvi. Seitsemän tähden liike on eristetty medioista ja Paavo Väyryseltä viety oikeus edustaa demokraattisesti toimivaa liikettä.

Surullista on  Suomen etujen kannalta se, että meistä suomalaisista on tehty EU;n etuvartio Venäjää vastaan. Kansalaisille uskotellaan, että kaikki paha tulee Venäjältä, Venäjä jopa hajoittaa koko Euroopan unioinin.

Euroopan unionille käy samoin kuin Britannialle, joka hajoittaa itse itsensä. 

Toisinajattelijat

 

Selaillessa vanhoja uutisia silmiin pistää seuraava 15. päivältä helmikuuta 1966. ”Toisinajattelija Andrei Donatovit Sinjavski tuomittiin eilen Juli Danielin kanssa työleirille Siperiaan neuvostovastaisesta toiminnasta”. Arvatkaa, protestoiko Suomessa tuolloin kukaan tapahtunutta. Arvatkaa, protestoiko aikanaan kukaan marxismi-leninismin uskonnon edustaja koskaan toisinajattelijoiden leiri- tai mielisairaalatuomioita? Yhtäkään niistä? Nyt voikin sitten kiillottaa kilpeään ihmisoikeusaktivistina.

Aurinkovarjolinnut estämämään ilmastomuutosta

Linnuistahan joskus sanotaan, että niitä oli niin paljon, että ne pimensivät taivaan. Sanonnassa on tietysti liioitteluakin, mutta auringon säteilyä ei tarvitse kokonaan estää, vain vähentää ja heijastaa osa samalla takaisin avaruuteen. 

Tarpeeksi suuri keinotekoisten lintujen parvi pystyy estämään jäätiköiden sulamista alapuolellaan. Jos lintujen suunnittelussa alun perin lähdetään liikkeelle varjostamisesta, niin päästäneen tehokkaisiin konsepteihin pienellä vaivalla.

Autoilija kansakunnan rahoittaja!

Mitä sitä kiistämään, koen vihaisia tunteita kun lentokoneilla lentävä elämysporukka marssii ilmaston takia, sillä lentoliikenne on ihan oikea ongelma.

Ei suomalainen yksityisautoilu ole, se on niin kallista että ainoastaan isänmaan todellinen ystävä ajaa huvikseen.

Missä ovat laskelmat siitä, että mitä maksaa globaalisti se, jos sähköautoilu nousee kukoistukseen? (polttomoottori vaihdetaan sähkömoottoriin ja akkuihin)

Onkohan tässä taas yksi lobattu polku jolla päästään rahastamaan, kuten tuulivoimalla Suomessa.

 

Ilmastopolitiikan suuret huijaukset

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) julkaisi maanantaina 8.10.2018 päättäjille tarkoitetun Global Warming of 1.5 °C -erikoisraportin lyhennelmän. Raportissa käsitellään niitä toimia, joilla maapallon ilmaston keskilämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 asteeseen kahden asteen sijaan. Välittömästi raportin julkistamisen jälkeen osa oppositiopoliitikoista lähti laukalle.

Ilmastomuutokseen varautuminen ei voi mitenkään onnistua

Jos jossain asiassa voi väittää, että se on tuomittu epäonnistumaan, niin se on tämä. Optimistit eivät tunne miten poliittiset järjestelmät toimivat ja pessimistit ovat tässä asiassa oikeasti realisteja. Oliko ilmastoraportin sisältö pääministerille ja muille ministereille yllätys? Ei tietenkään ollut. Jos väitetään, että varautuminen etukäteen on mahdollista, niin silloin on syytä kysyä, että millä perusteella? Väitän, että se ei ole mahdollista ja minulla on siihen pitävä perustelu. Se johtuu tavasta miten poliittiset järjestelmät toimivat.

Autoveron poisto naamioitu ekoteoksi

Autoveron poisto naamioitu ekoteoksi

 

Kokoomus on ajamassa rikkaille veronalennuksia. Hallitus yritti Bernerin johdolla romuttaa autoveron aiemmin.

 

On erittäin hyvä, että Kokoomus tuli 6 kuukautta ennen vaaleja tämän esityksensä kanssa.

 

Autoveron poisto on käden ojennus rikkaille. Rikkaat ostavat uusia autoja ja kalliimmissa autoissa vielä suurempi verohyöty, jos poistetaan autovero.

 

Gaia* kuumenee – jäähdyttelemmekö kulutustamme?

Euroopassa kärvistellään kohta vuosisadan helteessä. Portugali on saamassa jopa 45-50 asteen rutikuivan lämpöaallon Afrikasta, jossa Algeriassa mitattiin Afrikan ”kaikkien aikojen” lämpöennätys +51,1 astetta Celsius, joka lienee ainakin mittaushistorian suurin luku. Millaista onkaan Afrikassa nyt, meillähän ei olla kuin 30 asteen nurkilla ja vähän yli.

 

Vedenpaisumusta odotellessa, mennäänpä Grönlantiin sitä estämään

Vedenpaisumusta estämään kannattaa lähteä Grönlantiin. Siellä on niin sanotusti tilanne päällä ja tumma levä on nopeuttamassa jäätiköiden sulamista. Jo paljastunutta maata voi käyttää rakennelmien pohjana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä