*

Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Kaikki blogit puheenaiheesta Ukrainan kriisi

Trumpin hallinnon emämunaus

Mediat ovat kiinnittäneet Suomessa päähuomionsa presidentti Trumpin perättömiin väitteisiin Ruotsissa muka tapahtuneesta terrori-iskusta. Niiden varjoon on aihettomasti jäänyt New York Timesin eilen julkaisema todella sensaatiomainen uutinen turvallisuusneuvonantaja Michael T. Flynnille viikkoa ennen tämän eroa luovutetusta Venäjän talouspakotteiden lopettamista koskevasta salaisesta suunnitelmasta.

Outo tekijäjoukko

Ukraina

Suomessa on jäänyt lähes huomaamatta pieni uutinen Yhdysvalloista: tammikuun 26. päivänä Victoria Nuland on saanut Valkoisesta talosta kirjeen, jossa ilmoitetaan, että hänen palveluksiaan ei enää tarvita. Nuland toimi Yhdysvaltain edellisen hallituksen apulaisulkoministerinä. Hän oli vastuussa Euroopan ja Euraasian asioista.

Ukraina ei saa unohtua

Ukrainan kriisi on jatkunut pian kolmen vuoden ajan. Sen olemassaolo on voinut unohtua monilta, sillä useat yhtäaikaiset huonot uutiset (esimerkiksi pakolaiskriisi ja kehnot taloustiedot) syövät huomiota toisiltaan. Tällä kirjoituksellani haluan muistuttaa, miksi Ukraina ei saa unohtua, miten koko kriisi syntyi, millainen sen pitkä historia on ja mitä siitä voisi oppia. Johtopäätökseni Suomen kannalta esitän kirjoitukseni lopussa. Oheinen teksti on lyhennelmä esitelmästä, joka on pidetty maanpuolustusalan seminaarissa.

 

Odessan miehet saavat tuomionsa Syyriasta

(Yhdysvallat joutui taipumaan ja pyytämään Venäjän apuun järjesteltäessä Syyriaa, ja sen myötä Irakia. Kaikki kolme muslimivaltiota – mainitut ja Libya ovat sekasortoisessa tilassa ja USA ei enää selviä tilanteesta)

 

Sähköjänisten vuosi

Vuosi lähestyy loppuaan, ja on salaliittoteorioiden aika. Mediakielessä sähköjänikseksi sanotaan uutisjuttua, joka laitetaan kiitämään kilparataa, jotta koirat juoksisivat sen perässä. Kun huomio kiinnittyy jänikseen, voi muualla tapahtua mitä tahansa.

Suomalaisillako ”ei ole varaa” itsensä puolustamiseen?

Elämme parhaillaan Euroopan historiassa epävakaata murrosaikaa, Ukrainan kriisi ei ole vielä ohi eikä kukaan voi tietää tässä vaiheessa, mihin se jatkossa johtaa. Raaka voimapolitiikka ja ampuminen tappamisen tarkoituksessa raskaillakin aseilla on tätä päivää vain 1500 kilometriä Helsingistä eteläkaakkoon, vaikka meitä vuosia niin kauniisti rauhankasvatettiin ja monet uskoivat jo 1990-luvulla lopullisen rauhan puhjenneen luullessaan demokratian, oikeusvaltion ja markkinatalouden orastavan Venäjällä.

Varustautuuko Venäjä sotaan saadakseen aikaan rauhan?

 Puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti alkukuusta Venäjän yhdistäneen ilmavoimansa  ja avaruuspuolustusjoukkonsa uudeksi Venäjän avaruusjoukoksi. 1.8.2015 alkaen ilmavoimilla, ilmatorjunnalla, ohjusjoukoilla ja avaruusjoukoilla on yhteinen komentokeskus.

Muutoksen taustalla lienee huomautus muulle maailmalle, lähinnä EU:lle ja USA:lle, Venäjän asevoimien halusta kasvattaa voimaansa.  USA:n kiistattomaan herruuteen avaruussodankäynnissä halutaan vastata huolimatta maan taloutta vaívaavasta lamasta.

Uusi Kekkonen?

Ulkoministeri Timo Soinilla (ps) tuntuu olevan se suomalainen erityispiirre syvällä takaraivossa, että Venäjää mielistellään ja ymmärretään loppuun saakka.

Venäjä ei ole Neuvostoliitto

Venäjän hyökkäys Ukrainaan näyttää herättäneen monet länsimaissa pohtimaan sitä, että onko edessä uusi kylmän sodan aikakausi ja pitkäkestoinen vastakkainasettelu Moskovan valtiaiden ja lännen välillä, kun Venäjän koetaan palaavan neuvostoaikaan niin sanoissa kuin teoissaankin. Voi olla että suhteiden normalisoitumiseen menee kauan ja voi olla, että näemme monia ikäviä vaiheita ennen kuin tilanne rauhoittuu, mutta jos jokin asia on varma, niin se ettei Venäjä ole Neuvostoliitto.

Vielä kerran pölkkypäiset ”pääministerivaalit”

Neljä vuotta sitten meillä oli eduskuntavaalit. Silloin käytiin ”pääministerivaalit” niin kuin nytkin. Suomessa ei ole opittu maailman demokratioiden sivistynyttä blokkivaalikulttuuria. Toivoin hartaasti jo v. 2011, että suomalaiset olisivat omaksuneet varsinaisen parlamentarismin perusasiat. Mutta ei, jouduimme kärsimään neljä vuotta ”sekametelisoppahallitusta”.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä