Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Kaikki blogit puheenaiheesta ISIS

Sanna ja lapset tahtoo kotiin - kivitetään ne!



Näin CNN:n uutisvideon jossa haastateltiin suomalaissyntyistä Isis-vaimoa, Sannaa.


Vaikka Sanna varmasti itse on valinnut osansa niin en voi olla ärtymättä toimittajan setämäisellä poljennolla esittämistä kysymyksistä mm. Sharia-lakia koskien. Aivan kuin Isis-vaimo voisi niihin rehellisesti vastata; Isiskin osaa katsella televisiota. Vastaisin itsekin tuossa tilanteessa tavalla jolla jää eloon - edes hetkeksi.

“Syyrian Lotat”

Suomen kansalaisuuden saa syntymällä maahan tai tietyn ajan täällä asuttuaan hyväksytyn hakemuksen jälkeen. Kansalaisuus tuo mukanaan kaikki yhteiskuntamme tarjoamat oikeudet, mutta myös velvollisuudet ja sitoo meidät osaksi samaa kansaa, suomalaisia. On myös mahdollista säilyttää syntymämaansa tai muun aiemman asuinmaan kansalaisuus ja olla suomalainen ns. kaksoiskansalaisuuden turvin.

 

ISIS:n kannattajat pysyköön poissa Suomesta

Suomesta on turvallisuusviranomaisten arvion mukaan lähtenyt yli 80 henkilöä Isisin hallitsemalle alueelle Irakiin ja Syyriaan. Lähtijöiden määrä on todennäköisesti suurempi. Ääri-islamistien kukistuminen on saanut Yhdysvallat vaatimaan Euroopan maita ottamaan vastaan vangittuja Isis-taistelijoita.

Isisläisten paluu

Suomalaisten paluu isisin alueilta kotimaahan on herättänyt keskustelua. Lähtökohdan pitäisi kai olla se, että näitä asioita käsitellään samaan tapaan kuin muitakin suomalaisten tekemisiä ulkomailla. Sotarikosten ja terrorismin kohdalla kansainväliset sopimukset voivat lisätä tähän omat mausteensa.

ISIS-terroristeille ei heru sympatiaa

Esittelin tänään yhdessä sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) ja kansanedustaja Antti Kurvisen (kesk.) kanssa hallituksen toimenpideohjelman seksuaalirikollisuuden torjumiseksi ja turvapaikkapolitiikan tiukentamiseksi. Oulussa ja Helsingissä paljastuneet ulkomaalaisten tekemät törkeät seksuaalirikokset ovat oikeutetusti järkyttäneet suomalaisia. Niin myös minua.

Sinisillä on kolme lähtökohtaa: Maahanmuuton on oltava hallittua, laillista ja suomalaisten yleisesti hyväksymää.

ISIS on vain yksi Irakin lukuisista ongelmista

Kirjoitin alla olevan artikkelin yhdessä Fallujasta kotoisin olevan irakilaisen toimittajan, Mustafa Hamidin kanssa. Lyhyt versio artikkelista ilmestyi eilen 13.8. Turun Sanomien Puheenvuoro-palstalla. 

Mitä on se terrorismi ja ISIS?

Jutuupissa on / oli keväällä vielä useita, pitkiä pätkiä, kun ISIS pakenee Raqqaan. Ne olivat heidän oman tuotantonsa laittamia. Satoja valkoisia, uusia Toyota avolava-autoja monta rinnan tulee kaupunkiin. Perässä Toyotan kevytkuorma-autoja ja busseja. Lavat täynnä miehiä, joilla kannettavia FIM05 sinkokalustoa made in USA. Sitä uudempaa mallia on Jane'sin tietojen mukaan myyty vain Saudeihin, Israeliin ja nyt siis ISIS:lle.

 

Viimeistään nyt on tehtävä tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

Turun terroristi-iskun käräjät alkoivat. Turvapaikanhakijana Suomeen tullut Abderrahman Bouanane puukotti viime vuoden elokuussa kymmentä ihmistä Turussa. Puukotuksissa kuoli kaksi naista sekä haavoittui kuusi naista. Myös kaksi miestä haavottui. Tekijä itse kertoi halunneensa katkaista naisten päät ja kertoo näkevänsä itsensä Isiksen soturina sekä pitävänsä tekojaan terrorismina.

Pelätty terroriennuste toteutui – mistä kannetaan vastuuta?

Turussa kaksi täysin osatonta ja viatonta ihmistä tapettiin – tekijä kertoi olevansa isis-soturi [1.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä