Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Kaikki blogit puheenaiheesta Halpuutus

Nyt halpuutetaan hoitajia?

Esperi Care tiedotti 5.3 palkkaavansa satoja uusia uusia hoitajia ja aloittavansa hoiva-avustajien koulutuksen. Tehy paheksui tiedotetta tuoreeltaan todeten, että Suomessa on hoitotyön ammattilaisia jopa 40 000 hoitotyön ulkopuolella ja resepti hoitajien palkkaamiseen on asialliset työolot ja palkkaus eikä hoitajien halpuutus hoiva-avustajiksi.

Tavoitteeksi oikeudenmukainen elintarvikeketju

Viime päivinä on käyty kiivasta keskustelua siitä, kuka lopulta maksaa kauppaketjun halpuuttamis-tempaukset. Kauppa väittää nipistävänsä alen katteistaan, mutta samanaikaisesti sisäänostajat painostavat maakunnissa vihannesviljelijöitä hinnanalennuksiin. Kauppaketjut syyttelevät toisiaan harhaanjohtavasta markkinoinnista, jossa poukkoilevat lähtöhinnat ja alennusprosentit ovat saaneet Kilpailu- ja kuluttajavirastonkin varpailleen. Kuluttaja-parkakin alkaa olla päästä pyörällä ruokakaupassa riehuvasta hintasodasta.

 

S-ryhmän sisäänostajat vaatineet vihannestuottajilta hintojen laskua

"S-ryhmän sisäänostajat ottivat heti maanantaina aamulla yhteyttä vihannestuottajiin Pohjanmaalla ja vaativat hintojen laskua, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus.

Ruotsinkielisen tuottajaliiton SLC:n toiminnanjohtaja Johan Åberg kertoo lehdelle, että vihannestuottajien yhdyshenkilö oli saanut jo maanantaiaamuna useita yhteydenottoja vihannestuottajilta.

Ruoka on halpaa

Facebookin halparuoka-kampanjassa pyritään elämään syyskuun ajan 3,5 euron ruokabudjetilla per hekilö per päivä (eli 105 euroa/kk/hlö). Tätä halparuoka-kampanjaa on mediassa osin tulkittu niin, että tämä on keskiluokkaisten hifistelyä, leikkiköyhäilyä, oman kotitalousosaamisensa esille tuontia, tai köyhien moralisointia ilman, että ymmärretään todellista köyhyyttä, ja sitten on vain käyty keskustelua siitä, onko näin sopivaa tehdä. Varmasti on perusteita nähdä kampanja tällaisessakin valossa, mutta itse haluan tulkita tuota kampanjaa ruuan ja sen nykyisen hinnan puolustuksena.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä