Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Gaza 4.-5.5.2019

Raketti-iskut Gazasta Israeliin ja Israelin vastaiskut kohosivat jälleen 3.-5.5.2019 uudelle tasolle ajoittuen nyt juuri holokaustin uhrien muistopäivän jälkeen, viikko ennen Israelin itsenäisyyspäivää ja kaksi viikkoa ennen Eurovision laulukilpailuja. Viime viikonloppuna Hamas liittolaisineen laukaisi Israeliin yli 600 rakettia, joista vajaat 200 torjuttiin Iron Domen avulla; Israelin armeija (IDF) puolestaan tuhosi pääosin ilmaiskuin noin 320 terrorikohdetta.

 

Hamasin raketit osuivat asuintalojen ohella yhteen peruskouluun ja sairaalaan. IDF puolestaan tuhosi mm maanalaisen Hamasin rakettituotantolaitoksen, erilaisia asepajoja, Hamasin ja sen liittolaisten tiedustelu- ja turvallisuustoimistoja, terroritunneleita, asevarastoja ja tarkkailupisteitä. Lisäksi Israel esti Hamasin lennokki-iskun (drone strike) ja erillisen verkkohyökkäyksen (cyber strike) tuhoten samalla verkkoterroristien solun.

 

 

Tilanne alkoi kärjistyä perjantaina 3.5.2019 kun ”Paluumarssi” -kampanjan aikana palestiinalaistark’ampuja haavoitti kahta israelilaissotilasta raja-aidan luona. Israelin vastaiskussa kuoli kaksi Hamasin (Qassam Brigades) taistelijaa. Kaikkiaan Hamas liittolaisineen laukaisi Israeliin yli 600 rakettia, IDF puolestaan tuihosi 320 terrorikohdetta. Kuolleita palestiinalaisia on raportoitu 19 ja kuolleita israelilaisia neljä, joka on suurin israelilaisten siviiliuhrien määrä raketti-iskujen seurauksena sitten vuoden 2014 Gazan sodan. 

 

Vuosittaiseen Gazasta Israeliin laukaistujen ohjusten/rakettien määrään suhteutettuna nyt ammutut yli 600 rakettia antavat vertailupohjaa. Lähde:
The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center

Kuolleista palestiinalaisista ainakin seitsemän oli Hamasin taistelijoita; lisäksi merkittävä Hamasin johtaja Ahmed Khudari surmattiin autoonsa täsmäiskulla joka on vuosiin ensimmäinen laatuaan. Ahmed Khudari oli vastuussa varojen siirrosta Iranista Hamasin sotilaalliselle siivelle. Sen sijaan Israel kiisti laajasti uutisoidun tapahtuman jossa raskaana oleva nainen olisi saanut surmansa ilmaiskussa. Israelin armeijan mukaan nainen kuoli Hamasin epäonnistuneen rakettilaukausyrityksen seurauksena.

Israel on toistaiseksi sulkenut kaksi Gazan ja Israelin välistä raja-asemaa sekä rajoittaneensa gazalaisten kalastusalueen kuuteen merimailiin. Israelissa kaikki koulut 40 kilometrin etäisyydellä Gazasta on suljettuna ainakin maanantain 6.5.2019.

In this footage posted by the Hamas-affiliated Shehab News Agency, you can see and hear some of the 600 rockets that have been launched from #Gaza at Israel in the last 36 hours. We will continue to protect and defend Israeli civilians. pic.twitter.com/helZ2wa7nj

— Israel Defense Forces (@IDF) May 5, 2019

 

Henkilökohtainen arvioni on ettei tilanne eskaloidu pahemmaksi. Jo nyt on ollut nähtävissä ettei Hamas ylitä rajoja jotka vaarantaisivat aiemmin neuvotellun pitkäkestoisen aselevon – hudnan – ja siihen liittyvän Gazan jälleenrakennuspaketin toteuttamisen, toteutus toki voi hidastua. Nähdäkseni kyse on Hamasin taholta rajojen koettelemisesta Israelin sietokyvyn suhteen, sisäisestä valtapelistä poliittisen ja sotilaallisen siiven kesken ja Hamasin pyrkimyksestä legitimoida asemaansa Gazassa. Kuten aiemmissakin vastaavissa tapauksissa Hamas pyrkii pidättäytymään ohjusiskuista syvemmälle Israelin ydinalueille (Tel Aviv ja Jerusalem) vaikka kapasiteettia tähän on olemassa kuten pari aiempaa ( Raketteja, vastaiskuja, kapinaa – ”Miljoonamarssi” voi eskaloida Gazan tilanteen 30.3.2019 ) ilmeisesti erehdyksessä tehtyä iskua osoittivat.

Lähteet mm: IDF The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center   ja Sky News

 


Kirjoitus on julkaistu ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkosivustolla

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän elehtiaho kuva
Eira Lehtiaho

Uutisoinnin kuvat ovat pääsääntöisesti Gazan alueelta, lapsi seisomassa sekasortoisessa huoneessa ,ja raskaana oleva nainen,tässä tapauksessa.( YLE)
Myötätunnon herättäminen mediassa taktiikkana.
Myötätunnon toki Gazan siviilit ansaisevat, Hamasin vallan alla , panttivankeina.
Israelin uhreista ja vahingoista en ole kuvia nähnyt mediassa.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Laajalti uutisoitu raskaana olleen gazalaisnaisen kuolema lienee sekin johtunut raketinlaukaisijoiden möhläyksestä. Tällaiset tapaturmat eivät ole lainkaan poikkeuksellisia koska ensinnäkin raketteja laukaistaan siviiliasutuksen keskeltä ja toisekseen raketit tippuvat syystä tai toisesta omien niskaan. Esimerkiksi viime Gazan sodassa 2014 50 päivän aikana 280 Gazasta laukaistua rakettia räjähti joko laukaisuhetkellä tahi putosi Gazaan saavuttamatta koskaan Israelia. Tämä omien tulitus usein unohtuu uhrilukuja kauhisteltaessa ja Israelia syytettäessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset