Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Israel varautuu vesipulaan

Yli neljän vuoden kuivuusjakso koettelee Israelin vedentuotannon äärirajoja. Israel on rakentanut viisi suurta suolanpoistolaitosta jotka viime vuosina ovat tuottaneet puhdistettua vettä 600 miljoonaa kuutiometriä. Tänään Israel on johtava maa veden uusiokäytössä/-kierrättämisessä: 87% maan jätevesistä puhdistetaan ja käytetään uudelleen maanviljelyksessä. Vertailun vuoksi toiseksi eniten jätevettä hyödyntävässä Singaporessa vastaava osuus on 35% ja useimmissa muissa maissa luku jää alle 10%:n.

Israelin vesihuolto strategisine pitkäjänteisine investointeineen on tyydyttävästi pystynyt vastaamaan nykyisen kuivuusjakson muodostamiin ääritilanteisiin mutta se ei siltikään ole riittävä tulevaisuuden haasteisiin varsinkin kun väestömäärän odotetaan jopa kaksinkertaistuvan 25 vuoden kuluessa ja kun kaikilla naapurimaillakin on veden riittävyyteen liittyviä ongelmia jo nyt.

 

 JNF’s Sharona Reservoir in the Upper Eastern Galilee JNF’n Sharona tekoallas itä-Galileassa (photo credit: ALBATROSS/ KKL-JNF ARCHIVE)

Tilanteen kehittämiseksi Israelin vesihuoltoviranomaiset ovat lähestyneet Jewish National Fund’ia auttamaan $400 miljoonan dollarin hankkeessa jonka tarkoituksena on rakentaa 90 tekoallasta jotka tuottaisivat 95 miljoonaa kuutiometriä lisää vettä. Viimeisten 12 vuoden aikana JNF on jo auttanut Israelia rakentamaan 250 tekoallasta. Veden ohella JNF on tunnettu useista ympäristöhankkeista, se on mm metsittänyt Israelia istuttamalla yli 240 miljoonaa puuta ja perustamalla yli 1000 puistoa. Edelleen JNF on monipuolisesti kehittänyt kestäviä ekologisia kaytänteitä maaperän kehittämiseksi ja suojelemiseksi.

Hanke on tarpeellinen koska maanviljelijöiden käyttäessä suurimman osan tarvitsemastaan vedestä kesäaikana puhdistuslaitokset puolestaan puhdistavat käytettyä vettä talviaikana mutta jo tälläkin hetkellä ongelmana on puhdistetun veden varastointi jolloin osa puhdistetusta vedestä on jouduttu ohjaamaan mereen. Mitä enemmän vettä jatkossa käytetään sitä enemmän tarvitaan myös sen varastointitilaa.

The Jewish National Fund (Keren Kayemeth LeIsrael | KKL-JNF) perustettiin vuonna 1901 Theodor Herzl’n aloitteesta ostamaan ja kehittämään maata juutalaisasutusten tarpeisiin ottomaanien hallitsemassa Palestiinassa. V. 2007 tämä voittoa tuottamaton organisaatio omisti 13% Israelin maa-alueesta.

JNF on valmis auttamaan ja on jo kääntynyt lahjoittajien puoleen rahankeräyskampanjan toteuttamiseksi. Hanke soveltuu hyvin järjestölle jonka perustehtäviin aina on kuulunut Israelin omavaraisuuden, kestävän kehityksen, maatalouden ja kasvun tukeminen.

Israelin lähinaapurit – erityisesti Gaza, Palestiinalaishallinnon alue ja Jordania - kärsivät jo todellisesta vesipulasta kuivuusjakson myötä, Jordaniaa rasittaa myös maahan saapuneet kaksi miljoonaa pakolaista Syyriasta ja Irakista. Israel kykenee jo nyt viemään ulkomaille vesiosaamistaan ja siihen liittyvää teknologiaa ja on valmis yhteistyöhön naapureidensa kanssa tämän hyödyntämiseksi. Jo tällä hetkellä JNF toteuttaa tällaista pehmeää diplomatiaa mm opettamalla Aravan kansainvälisessä maatalousopetuksen keskuksessa kehitysmaiden maanviljelijöitä ympäristön kannalta kestävien metodien omaksumisessa, tuottamaan enemmän vähemmällä vedenkulutuksella.

Lähde Jerusalem Post


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi verkkojulkaisussa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Miksi Israelin väestö kaksinkertaistuisi vain 25 vuodessa? Eihän tuollaisessa väestömäärässä ole mitään järkeä Israelin kokoisella läntillä.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Israelissa asuu uuden vuoden alussa noin 8 743 000 ihmistä (tästä juutalaisia noin 6,5 milj.) ja väkiluku on noussut 156 000:lla viime uuteen vuoteen verrattuna. Israeliin muutti kuluneen vuoden aikana noin 25 000 uutta maahanmuuttajaa. Suurin osa heistä saapui entisen Neuvostoliiton alueelta, Ranskasta ja Yhdysvalloista. Israelissa naiset synnyttävät keskimäärin 3,11 lasta.

Jos katsotaan väestökehitystä neljännesvuosisataisittain niin v. 1965 Israelin väkiluku oli n. 2.5 miljoonaa, v. 1990 4.6 miljoonaa, v. 2015 8.4 miljoonaa.

Olen samaa mieltä että tila käy ahtaaksi, pitäisi ilmeisesti asuttaa koko Negevin autiomaa, mutta onhan Israelilla kokemusta ja osaamista - mm mainitulla KKL-JNF:llä - autiomaan muuttamisesta asumiskelpoiseksi.

Juha Hämäläinen

#3. Selityksesi on ymmärrettävä. Mutta Israelin väestönkasvu on vastuuton. En ymmärrä miltään osin minkään maan kikkimistä täyteen väkeä. Se on yksi uhkatekijä lisää kaikkien kriisien pohjalla. Mutta tämä vain minun mielipiteeni.

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Johtuisko juutalaisesta perhekulttuurista, jossa rakastetaan lapsia, ja heitä on paljon. Ja he ovat ilon lähde! Ja koko ajan maailmalla kasvavaa antisemitismiä pakenee Israeliin yhä juutalaisia.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Tässä on varmasti virhe:
"...se on mm metsittänyt Israelia istuttamalla yli 240 puuta ..."

Henry

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Kiitos, piti olla 240 miljoonaa puuta.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Et maininnut jutussasi lainkaan palestiinalaisten vesipulaa joka johtuu siitä, että juutalaiset ryöstävät heidän vetensä.

En tosin ihmettele miksi et, kunhan mainitsin :)

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Itse asiassa mainitsin, luepa uudelleen:

Israelin lähinaapurit – erityisesti Gaza, Palestiinalaishallinnon alue ja Jordania - kärsivät jo todellisesta vesipulasta kuivuusjakson myötä, Jordaniaa rasittaa myös maahan saapuneet kaksi miljoonaa pakolaista Syyriasta ja Irakista. Israel kykenee jo nyt viemään ulkomaille vesiosaamistaan ja siihen liittyvää teknologiaa ja on valmis yhteistyöhön naapureidensa kanssa tämän hyödyntämiseksi. Jo tällä hetkellä JNF toteuttaa tällaista pehmeää diplomatiaa mm opettamalla Aravan kansainvälisessä maatalousopetuksen keskuksessa kehitysmaiden maanviljelijöitä ympäristön kannalta kestävien metodien omaksumisessa, tuottamaan enemmän vähemmällä vedenkulutuksella.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Olen nähnyt kuvia ja lukennut juttuja siitä, kuinka israelilaiset myyvät gazalaisille vettä 10 ja 20 litran astioissa. Mikäköhän on juomaveden litrahinta tänään.
Tuossa myös kuvasit, kuinka osa puhditetusta vedestä joudutaan laskemaan mereen. Luulisi Gazsassa olevan ottajia?

Henry

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #9

En suoraan osaa nyt vastata mutta noin yleisesti ottaen Gazan vesihuollon ongelmana korruptoituneen hallinnon ohella on huono verkosto jonka vuoksi menetetään jopa puolet tuotetusta vedestä. Erityisesti Gazan ongelmana ovat laittomat liittymät ja se että vain neljännes asukkaista maksaa vesilaskunsa jolloin rakenteet rapistuvat. Eliitin uima-altaisiin vettä luonnollisesti riittää. Kun vesijohto ei ole käytössä viedään vesi tarvitsijoille tankkiautoilla ja kanistereissa jolloin sen hinta on 5-6 kertaa kalliimpaa kuin hanaveden. Noin 200000 gazalaista saa vetensä pääosin Israelista. Noin kuukausi sitten EU ja lahjoittajat päättivät investoida 560 miljoonaa dollaria Gazan vesihuoltoon.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #10

#10
noin yleisesti ottaen Gazan vesihuollon ongelmana....
............

...on Israelin pommituksilla tuhoama infrastruktuuri ja saarto.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #12

Saarrosta puhuttaessa kannattaa huomata, että Egyptin rajanylityspaikka on viime vuosina ollut lähinnä suljettu kun taas Israelin/Gazan ylityspaikasta tavaraa virtaa Gazaan satoja rekkoja joka päivä kuin myös gazalaisyritysten vientituotteita ulkomaille.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #13

313
Puhe oli mistä palestiinalaisten vesipula johtuu.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#8
Itse asiassa mainitsin, luepa uudelleen:
..........

Et maininnut edelleenkään. Annat päinvastoin ymmärtää, että Israel toimii hyväntekijänä, etkä maininnnut sitä tosi asiaa, että siirtokuntalaiset käyttävät palestiinalaisten vesivarantoja.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #11

Omistus- ja hallintasuhteet ennen sopimusta Länsirannalla ovat hieman sekavat tehden vesihuollon kehittämisestä haasteellista; Länsirannan arabien osalta tilannetta heikentää lahjoitettujen vesihuoltoinvestointivarojen valuminen eliitin taskuihin.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #14

#14
Miehitys ja siirtokunnat tekevät palestiinalaisten vesipulasta todellisuutta ja Länsirannan vedet menevät siirtokuntalaisten kulutukseen joka on se mainitsemasi eliitti.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #16

Sanoisin pikemmin että Länsirannan arabit itse ovat sotkeneet ja nimenomaan PA:n/PLO:n/Fatahin elitti on ohjannut lahjoitetuista infran korjausvaroista suuren osan tileilleen; aivan samoin kuin Hamas Gazassa joka korruption ohella on käyttänyt näitä lahjavaroja hyökkäystunneleiden tekemiseen.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid Vastaus kommenttiin #17

Täytyy muistaa, että Israelin siviilit, jotka asuvat Länsirannalla tekevät näin kv. lain vastaisesti. (Geneve IV) Näinollen heillä ei olisi mitään asiaa koko veteen.

Mielenkiintoista on se, että Geneve IV-sopimuksen kirjoitti Puolan juutalainen ja sen tarkoituksena oli mm. ettei kukaan voisi tehdä kuten Hitler vaatiessaan lisää maata saksalaisille. (Lebensraum)

Henry

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #18

Muutama kommentti:

1) Vuonna 1967 vain 10% palestiinalaistalouksista oli yhdistetty vesiinfraan v. 2010 luku oli 95% joka tarkoittaa että Lansirannan palestiinalaisasukkaat ovat paremmin vesihuollon piirissä kuin vaikkapa Ammanin asukkaat.

2)Vesivarojen jako pohjautuu Oslon sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvään v. 1995 solmittuun Palestinian-Israeli Interim Agreement artikla 40:een , sen mukaan palestiinalaiset ovat oikeutettuja 227 miljoonaan m3 (MCM) vettä vuodessa, Länsirannan palestiinalaiset ovat kuitenkin saaneet vuositasolla n. 248 MCM, lisäksi sopimusten vastaisesti palestiinalaiset ottavat laittomasti 17 MCM. Toisaalta huonon infran takia menetykset (vuodot) ovat määrästä noin kolmannes.

3) Länsirannan isarelilaisasukkaiden vedenkulutus (n. 47MCM/vuosi) sisältyy em sopimukseen eli väitteiden vastaisesti Israel ei ”varasta” palestiinalaiten vettä. Väestömäärän kasvusta huolimatta Israel kuluttaa nyt vähemmän Länsirannan vesilähteistä saatua vettä verrattuna vuotta 1967 edeltäneeseen tilanteeseen.

4) Yleisesti ottaen israelilaisten vedensaanti on helpompaa kuin palestiinalsiten koska Israel on maailman johtavia maita jätevesien uudelleenkäytössä ja suolanpoistoteknologiassa.

5) Palestiinalaisasukkaiden käsittelemättömistä jätevesistä 52 MCM, 17 MCM virtaa Israelin puolelle saastuttaen vesilähteitä. Länsirannan israelilaiset puolestaan tuottavat 19.1 MCM jätevettä vuodessa josta käsitellään täysin 16.2 MCM ja osittain 2.2 MCM jolloin 0.7 MCM pääsee käsittelemättömänä luontoon.

Tiedot vuodelta 2012 ja lähteenä https://reliefweb.int/sites/reliefweb.int/files/re...

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #19

#19
Länsirannan isarelilaisasukkaiden vedenkulutus (n. 47MCM/vuosi) sisältyy em sopimukseen eli väitteiden vastaisesti Israel ei ”varasta” palestiinalaiten vettä.
..............

Älä nyt viitsi Rusila :)

Tämä "sopimus" on tehty juutalaisen pyssynpiippu palestiinalaisen ohimolla, joten sitä ei voi kuin huumorilla sanoa "sopimukseksi".

Miksi ihmeessä he antaisivat vähiä vesivarantojaan miehittäjilleen vapaaehtoisesti kun siitä on heillä itsèlläkin pulaa?

Ihan mielenkiinnosta, mikä sinut saa propagoimaan Israelin puolesta kun kerran et ole sionistikristitty

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #19

Ja toisaalta palestiinalaisten vedensaanti on vaikeampaa kuin israelilaisten, koska Israel vaikeuttaa asioita (s. 7/8):
"The Oslo Accords followed a quantitative approach to the water issue, detailing what quantities of water from the Western Aquifer would be allocated to Israel, the West Bank and Gaza. This approach has been criticised for not taking into consideration natural factors (adjustment to natural changes) and socio-economic developments (for instance, population increase). In addition, Oslo II was meant to regulate matters for an interim period of five years, but as the parties did not reach a final status agreement, it is still in place, reflecting population sizes and needs that have become obsolete. Other criticisms, including by the World Bank, address: (1) the asymmetric power that the JWC represents, which renders the planning and development of infrastructure in the West Bank and Gaza extremely difficult; and, (2) the restrictive Israeli measures on local and
international investors in the two territories, which render operations costly and time-consuming."
http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/BRIE/...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #27

Ei pelkästään Israel sillä mm vesikysymyksiä oli tarkoitus kehittää kunhan Oslon prosessi etenisi pysyvämpään rauhanratkaisuun. Edistystä ei pariin vuosikymmeneen ole ollut jolloin vesiasiakin etenee hitaasti.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

JM: Tämä "sopimus" on tehty juutalaisen pyssynpiippu palestiinalaisen ohimolla, joten sitä ei voi kuin huumorilla sanoa "sopimukseksi".

Vikaan meni taas. Nimenomaan tämä Oslon prosessiin pohjaava sopimus on niitä harvinaisia kansainvälisoikeudellisia sopimuksia jonka molemmat osapuolet neuvottelemalla ovat aikaan saaneet (saivatpa siitä nobelitkin). Toisekseen päävesilähteestä 8900 km sijaitsee Israelin (vihreän linjan) puolella ja vain 5600 km Länsirannalla.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#21
Vikaan meni taas. Nimenomaan tämä Oslon prosessiin pohjaava sopimus on niitä harvinaisia kansainvälisoikeudellisia sopimuksia jonka molemmat osapuolet neuvottelemalla
............

Vain vapaat ja tasa-arvoiset ihmiset voivat neuvotella keskenään oikeudenmukaisen sopimuksen.

Kohta varmaan väität, että palestiinalaiset antavat miehittääkin itseään yhteisesti neuvotellun Oslon "sopimuksen" mukaan :)

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

No tällä perusteellahan vaikkapa Pariisin rauhansopimus ja suurin osa muistakin Suomen diileistä eivät olisi oikeudenmukaisia.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #23

#23
Tarkoitatko, että koska maailmassa on paljon muutakin epäoikeudenmukaisuutta niin palestiiinalaisiakin kohtaan voidaan olla epäoikeudenmukaisia?

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #24

Mielestäni parasta oikeudenmukaisuutta on kun eri osapuolet pääsevät jostakin kiistastaan yhteiseen sopimukseen.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #25

#25
Yhteisen sopimuksen täytyy olla vielä molempien osapuolten kannalta oikeudenmukainen.

Tosi asiassahan on niin, että palestiinalaiset eivät heikompana osapuolena voi koskaan saada heille oikeudenmukaista rauhaa mutta loppuisi nyt tuo miehitys edes.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset