Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Suomi rahoittaa Israelin vastaista politiikkaa Israelissa

  • Suomi rahoittaa Israelin vastaista politiikkaa Israelissa
  • Suomi rahoittaa Israelin vastaista politiikkaa Israelissa
  • Suomi rahoittaa Israelin vastaista politiikkaa Israelissa

Viime vuosina jonkin valtion toisen valtion toimintaan ja (sisä-)politiikkaan vaikuttavia aktiviteetteja on ryhdytty pitämään osana ns hybridisodankäyntiä. Merkittävä apuväline tässä toiminnassa ovat ei-valtiolliset (NGO) organisaatiot. Valeuutisten tapaan jotkut NGOt toimivat - elleivät aivan valeorganisaatioina - jonkun yleishyödyllisen, demokraattisen ja/tai humanitaarisen julkilausutun tavoitteen mukaan mutta tosiasiassa oman, kohdemaan hallintoa ja politiikkaa muuttamaan pyrkivän agendansa edistämiseksi.

Israelissa vuonna 2002 perustettu NGO Monitor tuottaa kriittisiä analyyseja ja raportteja kansainvälisistä ja paikallisista NGO verkostoista pahimpien erityisesti julkirahoitteisten anti-Israel tai jopa anti-sionististen pyrkimysten paljastamiseksi.  Usein boikottiliikkeen (BDS) liepeillä toimiville organisaatioille leimallista on että niiden rahoitus vain vähäisissä määrin jos laisinkaan tulee israelilaisilta maansa politiikkaa muuttamaan haluavilta tahoilta vaan tämän sijaan ulkomaisista jopa julkisista lähteistä.

Politiikantekijöiden, journalistien, humanitaaristen järjestöjen ja tavallisen yleisön palvelemiseksi NGO Monitor keskittyy israelilais-palestiinalaisen konfliktin yhteydessä ihmisoikeuksien ja kansainvälisen lain väärinkäyttöön, kaksoisstandardeihin ja yksipuolisiin - propagandistisiin - kampanjoihin ja niiden rahoitukseen tai pikemminkin sen pienentämiseen tällaista toimintaa harjoittavilta järjestöiltä.

Allaolevaan taulukkoon on NGO Monitorin tietopankista koottu Suomea koskeva Israelissa toimivien järjestöjen valtiolta tuleva rahoitus vuosilta 2016-2017.  Aineisto perustuu eri organisaatioiden lainmukaiseen raportointiin (“Law and Disclosure Requirements for [Groups] Supported by a Foreign Governmental Body” - vuodelta 2011) eikä siten kuvasta kuin pientä osaa ko järjestöjen kokonaisbudjeteista ja vuosittaisesta rahoituksesta;  edelleen jotkut järjestöt laiminlyövät raportointivelvoitteensa joten aineisto on tältäkin osin puutteellinen.  Kuitenkin tällaisenaankin kooste antaa häivähdyksen siitä mitä aktiviteettaja suomalaisveronmaksajat Israelissa rahoittavat valtion kautta.  Luonnollisesti suuremmassa määrin Suomi rahoittaa Israelissa toimivia organisaatioita EU komission tai EU:n eri ohjelmien kautta kuin myös YK:n, sen alajärjestöjen, Maailmanpankin ym lukuisten kansainvälisten elinten kautta.  Asia erikseen on vielä suoraan Palestiinalöaishallinnolle tai palestiinalaisjärjestöille menevä rahoitus Israeliinkin kohdistuvaan toimintaan.

Suomen tuki järjestöille Israelissa 2016-2017

Ariel-Israelista suomeksi/http://arielfi.wordpress.com | Lähde: NGO monitor/www.ngo-monitor.org | Ari Rusila 08/02/2017

Kuva isompana tästä linkistä!

Muutamia kommentteja Suomen verovaroin tukemista organisaatioista:

  • Gisha väittää Israelin kehittäneen monimutkaisen systeemin palestiinalaisten perusoikeuksien loukkaamiseksi ja esimerkiksi uskonnonvapauden rajoittamiseksi. Järjestö kritisoi Israelia mm siitä että se estää joidenkin asevalmistuksessa käytettyjen "siviili"materiaalien tuontia Gazaan.  Edellen Gisha väittää Israelin täysin kontrolloivan Gazaa vaikka maa vetäytyi sieltä yli vuosikymmen sitten, vaikka Gazan hallintoa on vuosikaudet  täysin hoitanut terrorijärjestöksi määritelty Hamas ja vaikka Egypti on harjoittanut jopa brutaalimpia toimia omalla Gazan vastaisella rajallaan kuin Israel mm tuhoamalla yli tuhat salakuljetustunnelia ja säännöstelemällä kulkua Egyptin ja Gazan välisellä rajanylityspaikalla huomattavasti Israelia enemmän. 
  • HaMokedin päätavoite puiolestaan on avustaa Länsirannan palestiinalaisia joiden oikeuksia Israelin väitetään loukanneen. Järjestön retoriikkaa voi pitää hyvinkin asenteellisena sanojen apardheid, kidutus, karkotukset, kollektiivinen rangaistus ja Länsirannan ghettouttaminen ollessa sen iskusanoja.
  • Peace now -järjestö liittolaisineen edusta musta-valkoista ajattelua jossa Israel demonisoidaan, järjestö on erikoistunut jäljittämään Länsirannan uudisasutushankkeita. 
  • Zochrot -organisaatio pyrkii propagoimaan Palestiinan Nakban (katastrofi, jossa Israelin itsenäisyystaistelun melskeissä kymmenet tuhannet arabiasukkaat katsoivat parhaaksi siirtyä kotikylistään muualle) puolesta ja toimii Länsirannan entisten arabiasukkaiden ja näiden jälkeläisten paluun puolesta.  Paluu merkitsisi Israelin eliminointia juutalaisten kotimaana.

Luonnollisesti Suomi rahoittaa myös Länsirannan palestiinalaisorganisaatioita kuten esimerkiksi Palestinian Center for Peace and Democracy (PCPD) -järjestöä joka kannattaa ja promovoi anti-Israel BDS (boycotts, divestments and sanctions) -kampanjoita. Usein Suomen julkinen rahoitus ohjataan mm kirkon kautta kuten vaikkapa EAPPI ohjelmaan (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel). EAPPI promovoi  BDS:n ohella myös juutalaisten historiallisten yhteyksien Israeliin kieltämistä sekä rationalisoi, oikeuttaa ja marginalisoi terrorismia kutsuen sitä lailliseksi vastarinnaksi. 

Suomen ulkoministeriön yksi partnereista Lähi-idässä on Suomen Lähetysseura joka puolestaan on edelleen jakanut tukea mm Hamasin hallinnoimaan Gazaan Norjan kirkon ja ACT alliancen kautta (aktiivinen BDS promoottori).

“The Israeli Committee Against House Demolitions (ICAHD) oli ensimmäisiä israelilaisjärjestöjä edistämässä BDS -kampanjointia ja ICAHD-Finland puolestaan on saanut rahoitusta mm Suomen opetusministeriöltä ohjelmiensa toteutukseen mm Gazassa.  Ulkoministeriö puolestaan on rahoittanut järjestön kommunikaatio -hankkeita.  

Suomen paikallisella suurlähetystöllä Tel Avivissa on ollut käytössään ns. paikallisen yhteistyön määräraha (PYM).  Kyseisen rahan käyttötarkoitus kuvaa hyvin miten paikallista yhteistyötä israelilaisten kanssa katsotaan parhaiten edistettävän.  Ote Suomen suurlähetystön PYM ohjeistuksesta:

Suurlähetystö tukee PYM:llä israelilaisten kansalaisjärjestöjen rajat ylittäviä hankkeita, joiden hyödynsaajia ovat palestiinalaiset Länsirannalla, ml. Itä-Jerusalem ja Gazassa Hankkeiden tulee tukea rauhanprosessia, israelilaisten ja palestiinalaisten dialogia sekä palestiinalaisten ihmisoikeuksia. 

Myös Israelissa on köyhyyttä ja sosiaalisia ongelmia;  näiden parissa työskentelee lukuisia koti- ja ulkomaisia järjestöjä osin vapaaehtoisvoimin paikallisten ja ulkomaisten lahjoitusten turvin.  Tässä mielessä avustettavia kohteita luulisi löytyvän myös Israelista ellei sitten suurlähetystö tulkitse yhden valtion mallin jo toteutuneen ja Länsirannan lukeutuvan jo virallisestikin osaksi Israelin valtiota.

Itse Palestiinalaisalueita varten Suomen ulkoministeriöllä on oma maaohjelmansa, jonka mukaan Suomen suunniteltu tuki on noin 22 miljoonaa euroa vuosina 2016–2019. Maailmanpankin infrastruktuurihankkeiden yhteisrahaston kautta Suomen rahoitusosuus on 2,3 miljoonaa euroa vuosina 2016–2019. YK:n kehitysohjelman (UNDP) hallinnoimaa Palestiinalaisalueita koskevaa rahastoa Suomi tukee noin 3 miljoonalla eurolla vuosina 2016–2019. Suomen yleistuki UNRWA:lle on vuosittain 4,5 MEUR. Suomalaisten kansalaisjärjestöjen kautta kanavoidaan noin 590 000 euroa vuonna 2017.  Lähde ja lisää: Country Strategy for Development Cooperation, Occupied Palestinian Territory 2016 - 2019

Suomen valtion tukiessa Palestiinalaishallinnon budjetin joitakin momentteja voi PA käyttää näin säästyviä varoja muihin kohteisiin kuten vaikkapa tapporahojen maksamiseen israelilaisista sosiaaliohjelmansa kautta.  (Ks esim.  Suomikin maksaa tapporahaa palestiinalaisille ).

Yksityiskohtaista ja tuoretta taustatietoa NGO Monitorin työstä, saavutuksista ja anti-Israel järjestöjen toiminnasta puolestaan mm seuraavissa julkaisuissa:

15 Years of NGO Monitor2017 Annual Report2016 Annual Report2015 Annual Report


Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (36 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Gisha, HaMoked, Peace now ja Zochrot toiminevat laillisesti Israelissa, joten se "Israelin vastainen politiikkakin" lienee laillista.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Aivan oikein, se on laillista mutta kuvaa tietyllä tavalla puolenvalintaa. Suomessakin esimerkiksi Venäjä tukee mm joitakin tiedotushankkeita aivan laillisesti mutta sitä pidetään hybridivaikuttamisena ja puuttumisena politiikkaan.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

No ihan hyvän puolen on esimerkiksi HaMoked valinnut kun uskaltaa puhua apartheidista. Ei tunnu suomettuminen vaivaavan:
""The 'A-word' used to be taboo, but this has changed as the situation has changed," said Alon Liel, a former Israeli ambassador to South Africa. "The situation that has developed in the West Bank over four and a half decades is a kind of apartheid. If you compare the suffering of black people in South Africa under 40 years of apartheid, and the suffering of the Palestinians under 46 years of occupation, I don't know who suffered more.""
https://www.theguardian.com/world/2013/dec/12/pale...
https://www.telesurtv.net/english/news/Mandla-Mand...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #4

Jos puhut Israelista apartheid valtiona, et todellakaan ole perillä mitä sana "apartheid" tarkoittaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #15

Viittaan muiden käsityksiin siitä, mitä apartheid tarkoittaa Israelista keskusteltaessa (ja olen kyllä sitä mieltä, etteivät näkemykset ole täysin tuulesta temmattuja miehitysalueilla).

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #34

Itse en käyttäisi termiä apartheid Israelin kaltaisesta demokratiasta ja oikeusvaltiosta puhuttaessa. Kuitenkin toteaisin, että ns. kiistanalaisilla alueilla on syrjintä-, epätasa-arvo- ym ongelmia. Ne johtuvat nähdäkseni siitä että alueiden hallinto on keskeneräinen (Oslon sopimuksissa sovitusta on pikemminkin menty taaksepäin), eri lakeja sovelletaan A, B ja C -alueilla, Israelin lakeja sovelletaan osin sotilashallinnon kautta, maanomistuskirjat mm osmaniajoilta ovat puutteellisia tai tulkinnanvaraisia jne.
Likudin uusin esitys Länsirannan uudisasutuksen liittämisestä suoraan Israelin lainsäädännön alle on jäissä, Jordanjoen ja -67 (aselepo)linjojen välisen alueen tilanteen selkeyttämiseksi osapuolten väliset neuvottelut eivät ole johtaneet mihinkään ja nyt ei edes neuvotella. Nähdäkseni eteneminen alueellisen ratkaisun tai yksipuolisten toimenpiteiden kautta on varteenotettava vaihtoehto suman purkamiseksi.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #35

Kuten olen todennut, apartheidvertausta käytetään erityisesti politiikasta miehitysalueilla eikä se siellä ole ollenkaan tuulesta temmattu.
http://www.cbc.ca/news/opinion/israel-slippery-slo...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Mielestäni Suomen on sivistysvaltiona vastustettava rasismia ja ihmisoikeusloukkauksia missä sitä ikinä ilmeneekin.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Ei meidän tehtävämme ole toimia maailman omanatuntona eikä poliisina. Erityisesti tätä vältettävä, koska emme kykene tähän tasapuolisesti. Eikä valtiojohtomme uskalla tuomita suurvaltoja niiden vääryyksistä. USA olisi tuossa heti listan kärkisijoilla Venäjän ja Kiinan jälkeen.

Hoidetaan omat asiamme, nekin pahasti rempallaan.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

#7
Rasismia vastaan taistellessa ei tarvitsekaan olla tasapuolinen, vaan täysillä sitä vastaan. Ja maailman ongelmat ovat yhteisiä.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #8

Ymmärrän kantasi. Mutta maailmassa on niin paljon rasismia vakavampia ongelmia, etten kannata tällaista tärkeysjärjestystä.

Israelissa ei taasen rasismi ongelma vaan uskonnollinen hulluus molemmilla osapuolilla.

En tykkää, että rasismia sanana käytetään mihinkään muuhun kuin rotuerottelun nimenä. Se ei ole mitään muuta.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #9

#9

Ei maailman ongelmia voi sillä tavalla hoitaa, että vain tärkeimmän kimppuun käydään yksi kerrallaan. Kaikkia ongelmia on kyettävä ratkomaan yhtä aikaa mutta tärkeimmät tietysti isommalla painoarvolla. Ja rasismi ja ihmisoikeudet kuuluu tärkeimpien joukkoon.

Ja kyllä Israelin hallituksen politiikka on silkkaa rasismia. Ja mainitsemasi hulluus johtuu 50-vuotta jatkuneesta miehityksestä.

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen

Mites jos Suomi aloittaisi niistä maista, joissa rasismia ja ihmisoikeusloukkauksia oikeasti esiintyy, kuten Israelin suurista naapurimaista tai vaikkapa Hamasin toteuttamia ihmisoikeusrikkomuksia vastaan Gazassa......

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen

Mites jos Suomi aloittaisi niistä maista, joissa rasismia ja ihmisoikeusloukkauksia oikeasti esiintyy
.............

Kyllä niitä esiintyy ihan oikeasti Israelissa. Ja siellä ne ovat kaikista räikeimpiä ja vaikuttavat myös maailmanrauhaan.

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #17

No johan ... murjaisit. Kerropas esimerkkejä. Oletko muuten ollut Israelissa?

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #21

#21

Siis mitä esimerkkejä?

Israelissa en ole ollut.

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #22

No kun sinun mielestäsi rasismi ja ihmisoikeusrikkomukset ovat Israelissa " kaikista räikeimpiä ja vaikuttavat myös maailmanrauhaan", niin pyysin sinua kertomaan esimerkkejä.
Omalta osaltani voin vastata, että Israelin puolella arabit käyvät samoissa ravintoloissa, kaupoissa ja käyttävät samoja busseja, light trainiä jne kuin juutalaisetkin. Israelin parlamentissa, Knessetissä on toistakymmentä arabikansanedustajaa, arabeja on lakimiehinä jopa korkeimmassa oikeudessa ja eri tason ammateissa niin kuin juutalaisiakin. Tämä ei ole mahdollista juutalaisille arabimaissa. Israelin arabeilla on samat oikeudet kuin juutalaisilla. Olen ollut Israelissa useita kymmeniä kertoja lyhyempiä ja pitempiä aikoja. Mitään apartheidiä siellä ei todellakaan ole. Se mitä erilainen media yrittää syöttää, on pelkkää palestiinalaishallinnon Israelin vastaista propagandaa.

Gazassa on vallassa terroristijärjestö Hamas, joka rikkoo alueella asuvien arabien ihmisoikeuksia monin eri tavoin. Palestiinalaishallinnon A ja B alueillakin on aseistettuja palestiinalaisryhmiä, jotka esim. suorittavat Israelin kanssa yhteistoiminnasta epäiltyjen (eli henkilöiden, joiden epäillään antaneen tietoja esim. terrorisoluista palestiinalaisalueilla) summittaiset murhat ja palestiinalaishallinnon langettamat kuolemanrangaistukset. Human Rights Watch on syyttänyt palestiinalaisterroristijärjestöjä ihmisoikeusrikoksista ja on kritisoinut palestiinalaishallintoa siitä, ettei se ole pyrkinyt kaikin keinoin estämään iskuja eikä saamaan syyllisiä oikeuteen. Toisaalta useat palestiinalaistahot ja järjestöt kehottavat ihmisiä väkivaltaan Israelia sekä juutalaisia kohtaan ja käytäntö on iskostettu palestiinalaishallinnon koulujen opetussuunnitelmaan, josta esim. Ari Rusilalla on uusisuomi -blogissaan kattava selvitys. Amnesty International on esittänyt Hamasille vaatimuksen kunnioittaa kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksia, noudattaa kansainvälisen oikeuden normeja ja lopettaa israelilaisiin siviileihin kohdistuva väkivalta. Kaikki ne biljoonat tukirahat, joita mm. EU (Suomi mukaan lukien) on vuosikymmenien saatossa pumpannut palestiinalaishallinnolle, on palestiinalaishallinto käyttänyt suurelta osin muuhun kuin kansalaistensa hyvinvoinnin parantamiseen eli se on käyttänyt ne terrorismiin, sen tukemiseen ja johtoportaan hyvinvointiin = luksuselämään ja ulkomaisille pankkitileille.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #23

No kun sinun mielestäsi rasismi ja ihmisoikeusrikkomukset ovat Israelissa " kaikista räikeimpiä ja vaikuttavat myös maailmanrauhaan", niin pyysin sinua kertomaan esimerkkejä.
................

Palestiinalaisilla ei ole ihmisoikeuksia eikä Yleistä ja yhtälaista äänioikeutta. Heidän elämä kulkee tiesululta tiesululle vauvasta vaariin.

Jätä joskus yksi päivä Raamatun lukemista väliin ja käy joskus tutustumassa siellä Länsirannallakin kun kerran siellä päin pyörit niin maailmankuvasi avartuu :)

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #24

Haloo, eihän palestiinalaisarabeilla tietystikään ole äänioikeutta Israelissa, mitä sinä kuvittelit???? He ovat palestiinalaishallinnon alaisia ja äänestävät omissa vaaleissaan silloin kun niitä järjestävät....taitaa Abbasin virkakausikin olla jo monta vuotta sitten umpeutunut.

Kirjoitin edellisessä viestissäni Israelin arabeista. Yhä useampi palestiinalaisarabi on hakenut Israelin kansalaisuutta. He sanovat, että jos tulee kaksi valtioa niin he ovat mieluummin Israelissa kuin palestiinan valtiossa. Tunnen useita palestiinalaisarabeja. Yksi palestiinalaiskoulut käynyt tuli opiskelemaan Suomeen. Hän ei halunnut mennä sillä puolella yliopistoon, koska oli kurkkuaan myöten täynnä sitä Israelin vastaista propagandaa, jota sillä puolella kouluissa syötettiin. Hän osaa ajatella omilla aivoillaan ja ollessaan töissä israelin puolella tiesi, ettei propaganda pitänyt paikkaansa.

Tiesulut ovat aivan välttämätön turvallisuustekijä. Ja tiesulut palestiinalaiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet. Israelissa olen tottunut siihenkin, että menenpä mihin tahansa julkiseen rakennukseen, laukkuni tarkistetaan ovella ja siellä on metallinpaljastimet. Lähes joka viikko tiedustelupalvelu pystyy estämään jopa suuria terrori-iskuja. Eurooppa voisi ottaa opikseen, miten turvaudutaan terrorismin varalta.

Ja vinkki sinulle: voisit mennä käymään Israelissa - sen ensimmäisen kerran:)

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #25

Haloo, eihän palestiinalaisarabeilla tietystikään ole äänioikeutta Israelissa, mitä sinä kuvittelit????

Tiesulut ovat aivan välttämätön turvallisuustekijä. Ja tiesulut palestiinalaiset ovat omalla toiminnallaan aiheuttaneet.
.............

Missä valtiossa nämä tiesulut sijaitsevat?

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #26

Tiesulku = tarkastuspiste checking point. Niitä on monin paikoin Israelissa kansalaisten ja turistien turvallisuuden varmistamiseksi, kuten jo kerroin. Ja esim. kun ajetaan etelästä Jerusalemiin, tai vaikkapa lentokenttäalueelle. Olen usein joutunut näyttämään passin ja vastaileen kysymyksiin ja muutaman kerran auton peräluukkukin on avattu. Mutta nämä tsekkaukset ovat niin normaaliin elämään kuuluvaa siellä, ettei siitä numeroa tehdä. Palestiinalaishallinnon alueilta ei voi tulla laillisesti Israelin puolelle muuta kuin tällaisen tarkastuspisteen kautta. Israelilla ei ole turvallisuussyistä ja aikaisemmista kokemuksista viisastuneena varaa vapaaseen liikkuvuuteen. Terrori-iskut ovat huomattavasti vähentyneet näiden ja monien muiden turvatoimien jälkeen. Ja jos et satu tietämään niin voin kertoa, että lähes poikkeuksetta terrori-iskujen tekijät ovat palestiinalaisarabeja - yleensä nuoria jopa hyvinkin nuoria miehiä ja naisia. Palestiinalaishallinto on itse omalla toiminnallaan aiheuttanut nämä turvatoimet, jotka syövät ison palan Israelin valtion budjetista.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #27

#27
Voisitko nyt vastata yksinkertaiseen kysymykseeni:

Missä valtiossa tiesulut sijaitsevat?

Jos sinulla ei ole hajuakaan edes konfliktin perus asioista, ole ystävällinen, äläkä paljasta tietämättömyyttäsi täällä julkisesti puhumalla täyttä potaskaa.

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #28

Juurihan sinulle vastasin. Ja kaikki, jotka oikeasti tietävät asiasta, allekirjoittavat tekstini. En voi mitään sille, jos sinulla jäi levy junnaamaan. Tai että yrität päästä pälkähästä syyttämällä minua tietämättömyydestä. Mitä tulee konfliktin perusasioihin, ne ovat olleet hanskassa jo vuodesta 1977. Olitkohan sinä vielä syntynytkään. Suosittelen lukemaan tarkoin esim. näitä Ari Rusilan artikkeleita. Nekään eivät ole potaskaa. Tai vaikkapa Israelin valtion virallisia sivustoja. Ja suosittelen käymään Israelissa. Takahikiältä on helppo huudella.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #29

#29
Juurihan sinulle vastasin.
.................

Koska et näytä olevan penaalin terävimpiä kyniä väännetään kysymys sinulle rautalangasta.

Sijaitsevatko Israelin hallituksen ylläpitämät tiesulut:

1. Israelissa
2. Jossain muussa valtiossa ( missä )

Nyt pitäisi jo osata vastata?

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #30

Jos en ole mielestäsi penaalin terävimpiä kyniä niin sinulla on taas lukutaidossa todella paljon parantamisen varaa. Luepas nyt checking pointteihin (=tarkastuspiste = "tiesulku") liittyvä vastaukseni uudelleen hitaasti ja vaikkapa useampaan kertaan niin kyllä se siitä valkenee. Tämä on viimeinen vastaukseni sinulle koska et näytä osaavan kommunikoida asialinjalla.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #31

331
Et sinä kertonut vastauksessasi minkä valtion alueella tiesulut sijaitsevat. Vastauksesi keskittyi vain palestiinalaisten demonisointiin. Mikä ei ole mikään ihme ihmiseltä joka harjoittaa uskontoa joka perustuu rasismiin heitä kohtaan.

Et vastaa kysymykseen siksi, koska tiedät itsekin, että ne tiesulut eivät sijaitse Israelissa.

Totuus sattuu.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #31

#31
Tämä on viimeinen vastaukseni sinulle koska et näytä osaavan kommunikoida asialinjalla.
..............

Minä juuri haluan olla asialinjalla ja selvittää totuuden.

Sinun uskontosi ja totuus eivät ole yhteen sovitettavissa.

Ei ole eka kerta kun te uskovaiset häivytte paikalta kun aletaan selvitellä mikä on totta mikä ei.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Liittyykö tähän myös kysely Suomen vastuusta suomalaisten jotka osallistuivat toisen maailmansodan aikana Hitlerille uskollisuutta vannoneiden teoista.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Mitään ongelmaa ei olisi, jos siionistit olisivat olleet rahtaamatta miljoonia juutalaisia toisten asuinalueelle Palestiinaan.

Se juutalainen pieni vähemmistö, joka Palestiinan alueella oli ennen sotia, olisi vain jatkanut kohtuullisen tasaista eloaan muslimien kanssa eikä meillä olisi tätä vuosikymmenien bordellia alueella.

Jos juutalaisvaltio tarvittiin, minkä jopa ymmärrän, niin miksei sitä lohkaistu Saksasta sotakorvauksena. Vaikkapa Baijerin osavaltio olisi ollut hyvä.

Miksi uskonto pitää sotkea kaikkeen. Se on anteeksiantamatonta typeryyttä.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Juutalaisten kotimaaksi suunniteltiin Palestiinan ohella myös Argentiinaa ja Ugandaa, mutta vuoden 1906 sionistikongressi määritteli historiallisten siteiden takia juutalaisten kotimaaksi Palestiinan, joka sitten toteutuikin. Nykyisellään Israel on yksi maallistuneimpia maita siinä mielessä uskonto pyritään pitämään erillään valtiosta ja uskonnolliset fanaatikkot edustavat vain pientä murto-osaa väestöstä. Alueen arabien osalta näkisin asian liki samana, raha ja politiikka ohittavat uskonnon vaikka sitä mieluusti keppihevosena käytetäänkin.
Olen täysin samaa mieltä siitä ettei uskontoa pidä sotkea kaikkeen, siksipä omassa Ariel-verkkojulkaisussani uskonnolliset aiheet ja jopa uutiset ovat poissuljettuja.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Niin emmehän me Suomessa pysty tätä Israelin kriisitilannetta mihinkään muuttamaan. Itse olen vakuuttunut, että muslimit sotkivat asiansa alusta asti eivätkä eripuraisuuden takia kyenneet edes neuvottelemaan asioistaan. Juutalaiset toimivat erittäin pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Olen aina ajatellut, että muslimit ovat lapsia reaktioiltaan, hyvässä ja pahassa.

Sioonistit voittivat pelin 60-luvulla eikä mitään toista valtiota alueelle pystytä edes perustamaan. Maa-alue on niin tiukasti juutalaisten hanskassa eivätkä he tule otettaan hellittämään. Tämä on selvää.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #12

Maa-alueiden osalta Israel on pariin otteeseen tarjonnut Palestiinalaishallinnolle yli 90% Länsirannasta vaan ei ole kelvannut. Egyptin presidentti Sisi tarjosi Siinailta uutta Palestiinalaisvaltiota varten suurehkon maa-alueen (ns. Siinai -optio) jonne olisi sopinut Länsirannankin arabit mutta Fatah on asiaa vastaan. Nyt pyritään alueelliseen ratkaisuun jossa rajat tarvittaessa voidaan määritellä ilman Palestiinalaishallintoakin; yksi mahdollisuus on liittää Länsirannan arabialueita Jordaniaan joka ne aiemmin 1949 oli valloittanutkin, yhteenliittymä voisi olla federaatio/konfederaatio pohjainen jotta vuoden 1967 jälkeen ilmenneiltä selkkauksilta vältyttäisiin (palestiinalaiset yrittivät syöstä hasemiittihallinnon syrjään).

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen Vastaus kommenttiin #12

Two state solution on varsinainen dilemma. Viisi kertaa historian aikana palestiinalaisarabeille on tarjottu omaa valtiota keskeltä Israelin pikkuruista valtiota mutta joka kerta vastaus on ollut EI. Miksiköhän? Koska loppujen lopuksi kysymys on siitä, etteivät arabit hyväksy Israelin valtion olemassaoloa alueella. Jos he tunnustaisivat Israelin valtion, siitä päästäisiin jatkamaan. Alunperinhän brittiläisestä mandaatista lohkaistiin n 80 % palestiinalaisarabeille eli Transjordania, joka itsenäistyi Jordaniaksi. Israel hyväksyi sittemmin jakosuunnitelman jäljelle jääneestä (20%) brittiläisestä mandaatista ja julistautui itsenäiseksi eli syntyi ihan samalla periaatteella kuin naapurimaatkin olivat syntyneet. Arabit taas eivät hyväksyneet ja siitähän se sotainen historia alkoikin.

Miksi juutalaiset Israeliin? Vaikka jätettäisiin uskonto pois niin juutalaisilla on tuohon maahan tuhansia vuosia kauemmaksi menevät siteet, kulttuuri ja perinteet, joista arkeologia ja historioitsijat todistavat kuin arabeilla. Jos Hitler ja kumppanit eivät olisi aloittaneet järjestelmällistä etnistä puhdistusta juutalaisista Euroopassa ja Baltian maissa, tilanne olisi ehkä toinen tänä päivänä. Juutalaisilla ei olisi omaa kotimaata ja arabit saisivat olla eripuraisia Lähi-Idässä ja sotia vain keskenään niinkuin jo monta vuotta Syyriassa....noh onhan siellä muitakin maita jo sotkeutuneena, niinkuin tavallista.

Mutta tilanne on tämä. Lähi-idässä on yksi demokraattinen suvereeni valtio: Israel ja nyt onkin avainkysymys, miten järkevää tuon pienen (uudenmaan läänin kokoisen) maan keskelle ylipäätään olisi perustaa toinen valtio, jonka kansalaisista suuri osa olisi jo valmiiksi vihamielisiä ja opetettu vihaan, valheeseen ja väkivaltaan.

https://youtu.be/ytWmPqY8TE0

Käyttäjän PiviKopsa kuva
Päivi Kopsa

Valitettavasti myöhästyttiin Arin pakinasta tällä kertaa, vaikka näin mahrottoman hyvä aihe. Kiitos! Mitenkähän Jordania suhtautuu asiaan?

Käyttäjän HeliHartikainen kuva
Heli Hartikainen

Kiitos Ari Rusila jälleen kerran erinomaisesta selvitystyöstäsi. Suomen hallitus voisi kyllä pysähtyä miettimään vaikka pitemmäksikin aikaa, mihin kaikkiin soppiin on lusikkansa pistänyt....puhumattakaan, mihin kansalaistensa verovaroja tuhlailee.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset