*

Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

"Unohtunut" oikeusjuttu: Israel on Länsirannan laillinen hallussapitäjä

  • Asiakirja diaesityksenä alkuperäisissä blogijutuissani, linkit lopussa.
    Asiakirja diaesityksenä alkuperäisissä blogijutuissani, linkit lopussa.

Israelin uudisasutus - "settlementit"/"siirtokunnat" - Länsirannalla/Juudeassa ja Samariassa on monitahoinen kysymys.  Uutisissa lähes säännönmukaisesti toistuu väite että Israelin rakennushankkeet vuoden  1967 linjan - oikeammin vuoden 1949 aselepolinjan -  takana tuhoavat Kahden-Valtion ratkaisun vaikkakin useat rakentamispäätökset esimerkiksi nyt Jerusalemissa lisäävät tosin asuntoja juutalaislähiöissä mutta eivät kasvata näiden lähiöiden maa-alaa.  

Viimeisten viiden vuosikymmenen aikana nk kansainväliseltä yhteisöltä on myös katkeamattomasti virrannut lausuntoja siitä, että Länsirannan asutukset ovat vastoin kansainvälistä oikeutta. Kuitenkin julkilausumien ohella on - Israelin ulkopuolella - olemassa yksi tosiasiallinen oikeustapaus joka otti päinvastaisen kannan: Ehkä tarkoituksellisestikin ei juuri ole uutisoitu, että  ranskalaistuomioistuin  (Cour d' Appeal de Versailles/3éme chamber)  tuomitsi vuonna 2013 Israelin olevan Juudean ja Samarian laillinen hallussapitäjä.

 

Israel on Länsirannan laillinen hallinnoija                                                                                                                                                                                                                     

Israelin hallintoperuste Länsirannalla pohjaa mm seuraaviin kansainvälisen oikeuden ilmentymiin:  The Jan Smuts Resolution of January 30, 1919, Article 22 of the Covenant of the League of Nations,  edelleen IMS:n voittajavaltioiden kokouksessa San Remossa 24.4.1920 juutalaisten oikeudet "kotimaahansa" Palestiinassa tunnustettiin tekemällä vuoden 1917 Balfourin julistuksesta  sitova laillinen dokumentti joka vielä myöhemmin sopimuksin vahvistettiin (1920 Treaty of Sevres and Lausanne). 

Luonnollisesti paikallisilla arabeillakin on historiallisia yhteyksiä ja maanomistusta Jordan -joen ja Välimeren välillä mutta heille pyrittiin juutalaisten tulon myötä osoittamaan oma "kotimaa" varaamalla Jordan joen itäosa - 77%  Palestiinan brittimandaatista - arabeille (Trans-)Jordanian muodossa.   Arabit halusivat kuitenkin enemmän ja juuri perustetun Israelin kanssa käydyn sodan jälkeen Jordania liitti ns. Länsirannan valtioonsa vuonna 1950 kunnes v. 1967 sodan jälkeen se palautui Israelille.  Tämän jälkeen alueen hallinnosta on kansainvälisesti sovittu  Oslon rauhanprosessissa vv. 1993-2000 (mm jako A, B ja C hallintoalueisiin) sekä Israelin ja Jordanian välisessä rauhansopumuksessa v. 1994  (Jordanialla ei aluevaateita Länsirannalla).


[youtube https://]

 

Länsimedialta unohtunut oikeusjuttu

Lajissaan ainutlaatuisessa oikeusjutussa ranskalaistuomioistuin (Cour d' Appeal de Versailles/3éme chamber) päätti v. 2013 Israelin olevan Juudean ja Samarian laillinen hallussapitäjä. Israelmyönteinen aktivisti  - Jean-Patrick Grumberg - päätti tutkia tarkemmin tätä länsimedian "unohtamaa" tapausta ja päälähteenä tässä Grumbergin  artikkeli Dreuz.infossa  ( Israël est l’occupant légal de la Cisjordanie, dit la Cour d’appel de Versailles , Publié par Jean-Patrick Grumberg le 25 décembre 2016 ).

Tarina alkaa 1990 -luvulta jolloin Israel aloitti Jerusalemissa kevytraidelinjan rakentamisen.  Tarjouskilpailun voittivat ranskalaisyhtiöt  Veolia and Alstom ja linja valmistui vuonna 2011.  Investoinnin seurauksena Palestiinalaishallinto (PA/PLO) ja sen ranskalainen solidaarisuusjärjestö (Association France Palestine Solidarité - AFPS), nostivat syytteen Versaillesin tribunaalissa (Tribunal de Grande Instance of Versailles France) Alstomia ja Veoliaa vastaan, koska näiden mukaan rakennustyö oli laiton pohjautuen YK:n, EU:n ja useiden muiden hallintojen näkemykseen siitä, että Israelin läsnäolo ko vuonna 1967 haltuunsaottamalla alueella on laitonta.  Oikeus kuitenkin totesi Israelin läsnäolon Juudeassa ja Samariassa olevan täysin laillista hyläten Palestiinalaishallinnon i.a. vaateet.  

Päätyäkseen ratkaisuun oikeuden tuli laajemmin - kuin vain kevytraiteen osalta - tutkia palestiinalaisten ja israelilaisten oikeudet alueella. Palestiinalaisosapuoli väitti Israelin laittomasti miehittävän Länsirantaa pohjautuen seuraaviin kansainvälisiin lakiteksteihin:

  • Articles 49-6 and 53 of the Geneva Convention,
  • Articles 23, 27 and 46 of the Regulations annexed to the Fourth Hague Convention of 1907,
  • Article 4 of the Hague Convention of 14 May 1954.
  • Article 27 of the Hague Regulations of 1907,
  • Article 5 of the Convention IX of the 1907 Hague ja 
  • Article 53 of Additional Protocol 1 to the Geneva Conventions.

Käsiteltyään em kansainväliset lakitekstit oikeus kumosi kaikki palestiinalaisosapuolen argumentit. Oikeus katsoi Israelin olevan oikeutettu pitämään järjestystä ja hallinnoimaan haltuunsaottamiaan Länsirannan alueita ja oikeutettu rakentamaan niin kevytraidelinjan kuin muutakin yhdyskuntarakenteita ja asuntoja.  Edelleen em kansainvälisen lain asiakirjojen ei edes katsottu koskevan Palestiinalaishallintoa koska ne kaikki ovat valtioiden välisiä dokumentteja.

Varsinaisen päätöksensä ohella oikeus tuomitsi palestiinalaisosapuolen maksamaan korvausta Alstomille 30 000 euroa,  30 000 euroa  Alstom Transportille ja 30 000 euroa Veolia Transportille.  Sen enempää PA/PLO kuin AFPS ei valittanut päätöksestä Korkeimpaan oikeuteen joten oikeuden päätös siten on lainvoimainen. 

Aiheesta laajemmin kirjoituksessani

Forgotten Court Rule: Israel Is The Legal Occupant Of Judea And Samaria

napoleon and jews

 


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Tässä tuli esiin kaksi oleellista seikkaa. Balfourin julistus on valtiosopimus, joka antoi israelilaisille oikeuden Länsirantaan ja valtio nimeltä Jordania osoitettiin arabeille. Käytyjen sotien jälkeen Jordanilla ja Egyptillä ei ole aluevaatimuksia Israelille. Kyse on siis pelkästään Israelin sisällä asuvien arabien, joita kutsumme palestiinalaisiksi, asemasta. Koska koko alue on Israelin valtiota, kyse on heidän sisäisestä asiastaan. Suurimmassa osassa maailman valtioita asuu eri kansallisuuksia ja yleensä rauhanomaisesti.

Israelin tilanne ei ole rauhanomainen ja siksi se on jatkuvan kansainvälisen huomion kohteena. Osittain siksi, että pääosa arabivaltioista ei tunnusta Israelin olemassaoloa ja siksi tukee palestiinalaisia. Kun kävin Israelissa, niin passiani ei leimattu, koska en olisi päässyt arabimaihin, joissa olen asunut ja vieraillut. Arabilehdissä on yleensä etulehdellä tai muuten näkyvästi esillä aina negatiivinen uutinen jostain tapahtumasta Israelissa. Kyseessä näyttää olevan sammumaton viha.

Käytännön syistä en usko ns. kahden valtion ratkaisun toimivan. Ainut toimiva ratkaisu olisi siirtää palestiinalaiset omalle alueelleen, kuten suomalaiset evakuoivat omansa jatkosodan jälkeen.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Jaa-ah, kommenttisi näyttää sisältävän mm. seuraavat virheet ja puutteet:

(1) Balfourin julistuksessa puhutaan vain kansallisen kodin perustamisesta juutalaisille Palestiinaan eikä suinkaan sanota, että kaikki Jordan-joen länsipuolella kuuluisi heille.

(2) Balfourin julistuksessa sanotaan, että alueella asuvien ei-juutalaisten asukkaiden oikeuksia ei saa loukata. Karkottaminen Jordanin itäpuolelle lievästi sanoen rikkoo tätä periaatetta.

(3) Balfourin julistus on alun alkaenkin yksipuolinen julistus, ei "valtiosopimus".

(4) "Koko alue" ei ole "Israelin valtiota" edes Israelin oman kannan mukaan. Ainoastaan Itä-Jerusalemin ja Syyrialta vallatut Golanin kukkulat on Israel yksipuolisesti liittänyt itseensä vuoden 1967 jälkeen. Jos ns. Länsiranta olisi Israelin valtiota, tottahan sen kaikilla asukkailla täytyisi olla Israelin kansalaisoikeudet, niin kuin varsinaisen Israelin arabeilla on.

Arabien siirtäminen pois ns. Länsirannalta olisi tosiaankin "toimiva ratkaisu", yhtä toimivaa olisi siirtää juutalaiset pois Israelista.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Israel voitti laillisessa sodassa länsirannan ja se on hyväksytty naapurimaiden kesken.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #28

"Laillisia" sotaan perustuvia valloituksia ei enää hyväksytä kansainvälisessä oikeudessa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Itse propagoin aikoinaan ja pidän vieläkin hyvänä ns Kolmen-valtion (palautus) mallia, jossa Gaza tulisi osaksi Egyptiä ja Länsirannasta sovittava alue palautuisi osaksi Jordaniaa. Kun ratkaisuja tai edes neuvotteluja ei ole edes näköpiirissä niin nykyisin näkisin mielekkäimpänä etenemistienä Israelin keskusta-vasemmistossa esiinnousseen ns. konstruktiivisen unilateralismin jossa Israel tekee yksipuolisin päätöksin rajanvedon ja alueliitokset siten että ne mahdollistavat osapuolten keskinäisten neuvottelujen mahdollisesti joskus alkaessa vaikkapa Kahden-valtion-mallin toteutumisen.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Ottamatta laajemmin kantaa tähän ikuisesti porisevaan soppaan totean vain, että laajemmat johtopäätökset perustuen yhteen rankalaisen tuomioistumen päätökseen oman maan yhtiöitä koskevassa raidelinjajutussa ovat aika kaukaa haettuja.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Aivan, kyse on vain yhden ranskalaistuomioistuimen päätöksestä; mutta kaiken porisevan ja "kansainvälisen yhteisön" tuomitsevien julkilausumien ohella se on siitä harvinainen tapaus jossa "kansainvälistä lakia" on käytännössä sovellettu.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kyllähän siinä on kansainvälistä lakia sovellettu, mutta ei mitenkään yllättävästi edes israelilaisten siirtokuntia kannattavien juristien mielestä:
"“I don’t know if you can call it a big victory or a small victory or a victory at all: it’s just confirmation of what Israel has been saying all the time, that there’s nothing inherently illegal about the fact that it’s administering the territory,” Baker told The Times of Israel. “This in itself is something that goes against a lot of the statements coming out of the Palestinians, who say that the occupation itself is an illegal occupation.”

A former Israeli ambassador to Canada, Baker is the co-author of the controversial Levy report, which asserts that the settlements are legal under international law and that Israel’s actions in the West Bank should thus not be considered an occupation.

“Why should I be surprised?” he asked, referring to the Versailles ruling. “I wouldn’t have expected anything else from a French court or any other court.”

Legal expert Frances Raday, the president of the Concord Research Center for Integration of International Law in Israel, likewise said the court decision is only marginally significant for a debate about the legality of Israel’s actions in the West Bank and East Jerusalem.

“It’s only talking about transport infrastructure,” she said. “I don’t think they actually say anything new, except that an occupying power is not prohibited from putting in place transport infrastructure.”"
http://www.timesofisrael.com/french-ruling-on-jeru...

Sitä paitsi nuo Balfourin julistukset sun muut on jo asetettu oikeisiin "kehyksiinsä" Haagin kansainvälisen tuomioistuimen Länsirannan turvamuuria koskevassa ratkaisussa vuodelta 2004, jossa todetaan siirtokuntien olevan kansainvälisen oikeuden vastaisia (s. 51 ja 184):
"120. As regards these settlements, the Court notes that Article 49, paragraph 6, of the Fourth Geneva Convention provides: "The Occupying Power shall not deport or transfer parts of its own civilian population into the territory it occupies." That provision prohibits not only deportations or forced transfers of population such as those carried out during the Second World War, but also any measures taken by an occupying Power in order to organize or encourage transfers of parts of its own population into the occupied territory.

In this respect, the information provided to the Court shows that, since 1977, Israel has conducted a policy and developed practices involving the establishment of Settlements in the Occupied Palestinian Territory, contrary to the terms of Article 49, paragraph 6, just cited.

The Security Council has thus taken the view that such policy and practices "have no legal validity". It has also called upon "Israel, as the occupying Power, to abide scrupulously" by the Fourth Geneva Convention and:
"to rescind its previous measures and to desist from taking any action which would result in changing the legal status and geographical nature and materially affecting the demographic composition of the Arab territories occupied since 1967, including Jerusalem and, in particular, not to transfer parts of its own civilian population into the occupied Arab territories" (resolution 446 (1979) of 22 March 1979).

The Council reaffirmed its position in resolutions 452 (1979) of 20 July 1979 and 465 (1980) of 1 March 1980. Indeed, in the latter case it described "Israel's policy and practices of settling parts of its population and new immigrantis in [the occupied] territories" as a "flagrant violation" of the Fourth Geneva Convention.

The Court concludes that the Israeli settlements in the Occupied Palestinian Territory (including East Jerusalem) have been established in breach of international law."
http://www.icj-cij.org/docket/files/131/1671.pdf

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Arabit halusivat kuitenkin enemmän ja juuri perustetun Israelin kanssa käydyn sodan jälkeen Jordania liitti ns. Länsirannan valtioonsa vuonna 1950 kunnes v. 1967 sodan jälkeen se palautui Israelille."

Tuo on vankin argumentti, minkä esität. Argumentit ennen Israelin perustamista eivät ole kovin valideja.

Jostain syystä tuota mainitsemaasi sotaa ja Jordanian suorittamaa Länsirannan valloitusta ei yleensä tuoda esille uutisoinnissa.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Olen jonkin verran viettänyt aikaa Länsirannalla ja se muurihan eniten palestiinalaisia närästää, mistä on kovasti kirjoiteltukin.
Vähemmälle on jäänyt huomio Länsirannalta Israeliin tehtyjen terrori-iskujen loppuminen ja juuri tätä varten tuo muuri rakennettiin.

Israelilaisia syytetään palastiinalaisten maiden viemisestä, mutta se ei aina noin suoraviivaista ole. Esimerkiksi islamin neljänneksi pyhimmässa paikassa Hebronin moskeijassa käyneet varmaan muistavat sen ulkopuolella olevan korttelin, jossa on kauppa, kahvila ja savenvalajan työpaja asuntojen lisäksi. Kahvilan omistaja kertoi, että hänelle on tarjottu kiinteistöstä huikeita summia, mutta hän ei halua muuttaa pois. Hänen mukaansa sitä ei voi viedä häneltä millään jos hän ei halua myydä.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Israel varmaan ottaa käyttöön koko valtion alueen kattavan yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden käyttöön.Eli?

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Juurikin Yhden-valtion-ratkaisun - johon ollaan ajautumassa joko neuvottelujen tai päätösten puuttumisen takia - välttämiseksi israelin keskusta-vasemmiston konstruktiivinen unilateralismi lähtee siitä että Israel vetää Länsirannan asutuksensa pääosin turvamuurin sisään jossa ei juurikaan arabiväestöä ole. Tällöin palestiinalaiset saisivat käyttöönsä noin 90 % aselepolinjan ja Jordan joen välisestä Länsirannasta. Toinen esitys (poliittisesta oikeistosta?) on ollut koko C-alueen liittäminen Israeliin ja tällöin palestiinalaiset saisivat Länsirannasta noin 60%.

Molemmat em. ratkaisut ovat nähdäkseni hyviä sillä lähtökohtana virallisessa anneksoinnissa on Israelin mm demokraattisia oikeuksia koskevien lakien pätevyys koko valtion alueella, nythän Länsirannalla (sotilas-)hallinto korvaa muualla Israelissa vallitsevaa oikeus- ja hallintokäytäntöä.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Sitä vain ihmettelen, että miksi ollaan perustamassa Palestiinan valtiota, miksi luoda uusi maa, jolla ei ole mitään edellytyksiä tulla omillaan toimeen?
Sillä tuella, jota palestiinalaisille on syydetty, pitäisi toimeentuleva valtio jo olla olemassa ja väen voida hyvin. Tuet ovat vain menneet vääriin käsiin. Sama tilanne olisi uuden valtionkin suhteen.
Minusta Israelilla on oikeus suojata kansansa olemassaoloa, jos se ei rauhanomaisesti onnistu, niin sitten voimalla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Palestiinalaisille on jo perustettu valtio. Se on nimeltään Jordania.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Toistan mietittäväksi:
Jordania liitti ns. Länsirannan valtioonsa vuonna 1950 kunnes v. 1967 sodan jälkeen se palautui Israelille.
Israel valloitti Egyptiltä Siinain kuuden päivän sodassa (1967), mutta luovutti sen sittemmin takaisin Egyptille (1982).

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #14

Länsiranta ei palautunut Israelille, koska se ei ole koskaan ollut Israelin valtion osa.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #15

Osin oikein mutta vuoden 1000 eaa. tienoilla alueelle syntyi laaja Israelin kuningaskunta johon Länsirantakin kuului. Sittemmin sisällissodan myötä Israelin kuningaskunta jakautui kahteen osaan, Jerobeam I:n hallitsemaan Israeliin ja Rehabeamin johtamaan Juudaan noin 930 eaa.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #18

Tarkoitinkin modernia Israelin valtiota.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #18

Hohhoijaa, jos kolmen vuosituhannen takainen tilanne otetaan argumentiksi, syntyy vaikutelma, että järkevät argumentit ovat vähissä. Kyllähän esim. inka- ja atsteekkivaltakuntien palauttamiseksi löytyisi perusteita paljon lähempää.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #21

Ei se itse aiheeseen argumentti ollutkaan vaan tarkennus kommenttiin.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #21

"Hohhoijaa, jos kolmen vuosituhannen takainen tilanne otetaan argumentiksi, syntyy vaikutelma, että järkevät argumentit ovat vähissä"
...............

Sioni-kristityille riittää "järkeväksi" argumentiksi raamatun lupaukset että jumala on rasisti ja siksi suosii konfliktissa yksin juutalaisia palestiinalaisten kustannuksella.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Sen toimeentulevan Palestiinan valtion olemassa oloa haittaakin Israelin miehitys, jonka pitäisi jo päättyä rauhansopimukseen.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Yleensä kaksiosaiset valtiot eivät oikein menesty. Esimerkiksi Länsi-Pakistan ja Itä-Pakistan eriytyivät Pakistaniksi ja Bangla Deshiksi. Palestiinalaisilla olisi Gaza (Länsi-Palestiina) ja Jordanjoen alue (Itä-Palestiina). Vaikea sellaista olisi hallinnoida.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #16

Kyllähän se yleensä noin on, vaikka poikkeuksiakin lienee (ainakin Itä-Timor).
https://en.wikipedia.org/wiki/East_Timor#/media/Fi...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #17

Ratkaisuksi on esitetty yhdyskäytävää Gazan ja Länsirannan välille tahi erillisiä valtioita. Mielestäni ns. Siinai optio olisi osaratkaisu ( lisää kirjoituksessa "Siinai optio jälleen ratkaisuksi" - https://arielfi.wordpress.com/2015/11/12/siinai-op... ). Al-Sisin mallissa Siinailta Gazaan liitettäisiin merkittävä maa-alue jolle voisi asuttaa Länsirannan arabit ja pakolaisetkin.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #23

Mielestäni Siinai option kehittäminen kannattaisi mm seuraavin perustein:

1) Tarjottu n 1000km2 Siinailta moninkertaistaisi Gazan maa-alueen mahdollistaen merkittävän mm Länsirannalta siirtyvän uudisasutuksen.
2) Hallintomalli on valittavissa tarpeen/sopimuksen mukaan: itsenäinen palestiinalaisvaltio tai autonomia Egyptissä jolloin Egyptin yhteiskuntarakenteet jo tukisivat uutta aluetta.
3) Siinain luovutettavaksi kaavailtu alue (kartat kommenttini linkissä)käsittää merkittävästi merenrantaa logistisine ja kaupallisine mahdollisuuksineen. Näin alueesta vaikkapa kv yhteisön tuella olisi luotavissa hyvinkin elinkelpoinen.
4) Egyptin ja Israelin tavoitteena lienee alueen pitäminen demilitarisoituna jolloin armeijamenotkin ovat käytettävissä siviiliyhteiskunnan rakentamiseen ja palveluihin.
5) Ratkaisu lepäisi laajemmalla pohjalla (Egypti ja toivottavasti Jordania) kuin pelkkä Palestiinalaishallinnon tai Hamasin Israelin keskeinen sopimus.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #25

Länsirannan palestiinalaisten siirtäminen Gazaan tai sille Siinaikäytävälle ei varmasti ratkaisisi ongelmaa, sillä eihän heidän siirtäminen Jordaniaankaan onnistunut.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #26

Lisäksi se olisi kansainvälisen oikeuden vastainen toimi.
https://ihl-databases.icrc.org/ihl/WebART/380-600056

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila Vastaus kommenttiin #26

Kyse olisi vapaaehtoisesta siirtymisestä houkuttimenaan mm mahdollisuudet parempiin elinoloihin. Siirtymättömille on ehdotettu yhdeksi vaihtoehdoksi autonomisten kaupunkivaltioiden perustamista Länsirannan arabien asutuskeskuksiin; Persianlahden mallin mukaan näillä klaanirajoihin pohjaavilla "emiraateilla" voisi olla myös yhteistoimintaa ja hallinnon/palveluiden koordinointia.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Heh.
Blogista:
"Oikeus katsoi Israelin olevan oikeutettu pitämään järjestystä ja hallinnoimaan haltuunsaottamiaan Länsirannan alueita ja oikeutettu rakentamaan niin kevytraidelinjan kuin muutakin yhdyskuntarakenteita ja asuntoja. Edelleen em kansainvälisen lain asiakirjojen ei edes katsottu koskevan Palestiinalaishallintoa koska ne kaikki ovat valtioiden välisiä dokumentteja."

Saahan Israel toki rakentaa suunilleen mitä vain ja hallinoida, mutta Geneven IV kieltää siviiliasutuksen siirtämistä sodassa haluunsa saamille alueille.

Lähtökohtana Geneve IV:lle oli erään puolan-juutalaisen lainoppineen tekemä pohjatyö ja se tähtäsi siihen, ettei toistuisi tämä Lebensraum-doktriini, jossa puolalaisia pakkosiirrettiin (maatalot konfiskoitiin Saksalle) Puolassa/Puolasta ja tilalle tuli saksalaisia siviilejä.

Henry

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset