Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

FATAH ja Iranin vallankumouskaarti al-Assadin tueksi

FATAH aikoo solmia suhteet Syyrian hallituksen [presidentti al-Assadin] kanssa 32 vuoden tauon jälkeen, Fatahin keskuskomitean jäsen Abbas Zaki totesi Ma’an uutistoimiston mukaan. Palestiinalaishallinnon edustajat vierailivat Syyriassa viime kuussa PLO:n virkailijan Zakaria al-Aghan johdolla Syyriassa tavaten Syyrian apulaisulkoministeri Faisal Mgdadin ja sosiaaliministeri Kinda Shamatin keskustellakseen Damaskoksessa sijaitsevan Yarmouk pakolaisleirin puolustamisesta ja sen asukkaitten turvallisuuden lisäämisestä konfliktin aikana. Lisäksi Fatahin toimisto avataan pian Damaskoksessa.

150413154849-syria-yarmouk-map-exlarge-169Yarmoukin kaupunginosa, jota länsimaat kutsuvat pakolaisleiriksi, on ollut Syyrian armeijan piirittämä vuodesta 2013 lähtien. Siellä arvioidaan asuvan 18 000 ihmistä. Lähiö joutui ISIS joukkojen hyökkäyksen kohteeksi viimeviikkojen aikana. Zaki kertoo, että kaksi kolmasosaa lähiöstä on edelleen ISIS joukkojen valvonnassa.

Toistaiseksi on epäselvää, miten Fatahin suhteet Assadin hallituksen kanssa vaikuttavat Hamasin ja Syyrian hallinnon keskinäisiin suhteisiin. Syyrian sodan alkaessa Hamas siirsi päämajansa Damaskoksesta Egyptiin; joidenkin raporttien mukaan Hamas koulutti kapinallisten armeijaa [Free Syrian Army] itäisessä Damaskoksessa. (Lähde: Arutz Sheva ).

31.toukokuuta 2015 Iranin Vallankumousarmeijan komentaja kenraali Qassem Soleiman vieraili Damaskoksessa Syyriassa, jonne kutsuttiin myös Hizbullahin korkeinta johtoa Libanonista. Debkafike raportoi 03.06.2015, että Iranin Vallankumouskaarti IRGC valmistautuu lähettämään merkittävän erikoisjoukkojen osaston Syyriaan poistaakseen uhkan, minkä eri kapinallisjärjestöjen joukot ja Islamin Valtio aiheuttavat Assadin hallitukselle, kuten läntiset ja arabien tiedustelulähteet informoivat. Niiden mukaan Syyrian armeija valmistelee aluetta Syyrian pohjoisosassa, jonne IRGC:n erikoisjoukot sijoitetaan. Tämä olisi ensimmäinen merkittävä tilanne, jossa Iran ottaa suoraa rintamavastuuta lähes viisi vuotta kestäneissä taisteluissa Syyriassa. 

Kartta Syyrian nykytilanteesta [06.06.2015] Reutersin mukaan:

map-syria_control_2852317b


[Kirjoitus alunperin julkaistu Ariel -sivustolla] 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Edellä kuvattu Fatah siis tarkoittaa Palestiinalaishallintoa. Syyriassa toimii Fatah nimellä joukkoja niin hallituksen puolella kuin sitä vastaan. Esimerkiksi eiliseltä päivältä uutinen yhdestä tapauksesta:

Fighters from a coalition of rebel groups called "Jaish al Fateh", also known as "Army of Fatah" (Conquest Army), walk with their weapons near Psoncol town after saying they had taken control of it, in the Idlib countryside, Syria June 6, 2015. (http://www.trust.org/item/20150606164830-ttq72/?so... )

Yksityiskohtainen kaupunkitason kartta eri ryhmittymien hallitsemista alueista puolestaan löytyy Wikipediasta täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Template:Syrian_and_I...

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Iranin kerrotaan esittäneen Hizbullahin pääsihteeri Hassan Nasrallahille, että hän kääntäisi Iranin toimittamat raketit ja ohjukset Al-Nusran, IS:n ja muiden Assadin armeijaa taistelevia joukkioita vastaan [sen sijaannettä uhkaisi niillä Israelia]. Iran valmistelee 8 000 – 15 000 miehen erikoisjoukkojen osaston lähettämistä Syyrian rintamalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset