Ari Rusila: Kootut kirjoitukset The other side of the story!

Islam rauhanratkaisujen esteenä

Yksi lähi-itään liittyvä erikoisuus mielestäni on se, että arabien poliittiset oikeudet ja kansalaisvapaudet ovat suurimmillaan Israelissa. Samalla iranilainen professori Hossein Askari on päätynyt tutkimuksissaan päätelmään, että islamilaiset arvot toteutuvat parhaiten muissa kuin muslimienemmistöisissä maissa. Askarin “economic Islamicity” indeksissä Israel on sijaluvulla 27 kun parhaiten sijoittuneet muslimienemmistöiset maat (Malesia ja Kuvait) löytyvät sijoilta 38 ja 48.

Lähi-idän osalta arabimaiden poliittisten oikeuksien ja kansalaisvapauksien puute luo tälläkin hetkellä alueelle epävakautta jossa Euroopassa ja länsimaissa tavanomaiset demokratian periaatteisiin pohjaavat ratkaisuyritykset eivät tuota tuloksia sen enempää arabimaiden sisäisissä konflikteissa kuin Israelin ja Palestiinalaishallinnon keskenkään. Toiveita nostattanut “Arabikevätkin” muuntui nopeasti islamistiseksi talveksi.

Pakistanilainen tohtori Farrukh Saleem kysyykin haasteellisesti artikkelissaan miksi muslimit ovat niin takapajuisia ja vaikutusvallattomia. Tri Saleem päättelee ensinnäkin mm lukutaitotilastoihin ja muslimimaailman yliopistojen vaatimattomaan tasoon että muslimimaailmalta puuttuu tiedon tuottamisen kapasiteetti. Toisekseen lehdistön ja kirjallisuuden vaatimaton määrä vaikeuttaa tiedon levitystä ja soveltamista. Eli tiivistetysti muslimimaailma ei tuota, jakele eikä sovella tietoa tilanteessa jossa tieto-perustaiset yhteiskunnat menestyvät.

Israelissa tilanne on liki päinvastainen kaikilla mittareilla. Pikkumaan lukutaito lähentelee sataa prosenttia, kolme maan yliopistoa on rankattu maailman sadan parhaimman joukkoon (kun 57 islamilaisesta maasta yksikään yliopisto ei yllä 500 parhaan joukkoon). Israel myös tuottaa eniten tieteellisiä julkaisuja asukasta kohden maailmassa kuin myös siellä syntyy eniten uusia yrityksiä per capita.

Merkittävimpänä perussyynä em epätasapainoon pidän uskonnon roolia eri yhteiskunnissa. Israelissa ja useissa euraappalaisissa maissa uskonnon ja valtionvälille piirretään selkeä raja toisin kuin muslimienemmistöisissä maissa joissa uskonnolla on johtava rooli muodostaen jopa itse poliittisen systeemin. Kun Israelissa kuin muissakin demokratioissa lait ovat ihmisten laatimia ja ne voidaan kyseenalaistaa niin Islamissa jumalaiset lait ja niiden tulkitsijat eivät ole alamaisille tilivelvollisia.

 

Lähi-idässä Israelin ja arabimaiden erilaiset kehityskulut muodostavat keskeisen esteen keskinäiselle sopimiselle. Demokraattisen maallisen valtion ja epädemokraattisten, diktatoristen teokratioiden kesken on vaikea löytää yhteistä toimintamallia.

Edellä kuvattuja teemoja tarkastalen tarkemmin pääblogini artikkelissa

Does Israeli Society explain Its Superiority in The Middle East?

jossa myös linkit mainitsemiini analyyseihin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Egyptin Al Ascar-yliopisto opetti vielä 60-luvulla maakeskeistä universumia ja tarvittiin Nasserin ukaasi oppiriidan oikaisemiseksi radalleen maailmankaikkeudessa. Tieto on Kari Engvistin kirjasta, joka nimi oli jotenkin seuraavasti: Uskomattoman tie uskontoihin ... jotain vastaavaa , en muista ja yliopiston nimikin on suunnilleen sinnepäin.

Käyttäjän arirusila kuva
Ari Rusila

Ulkoisesti Egyptin nykymeno voisi muistuttaa Nasserin aikoja mutta hän kuitenkin edusti nuorempaa upseeristoa jolla oli arabisosialistisia ihanteita. Nyt vallan otti haltuunsa upseeriston ylätaso nasseristien saadessa viime vaaleissa liki olemattoman kannatuksen.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Ei useimmissa lähi-idän maissa vallitse suinkaan mikään teokratia. Islamistiset liikkeet ovat pikemminkin vaihtoehtoja eliitin johtamalle autoritaariselle systeemille, vaikka eivät välttämättä demokratiaa kannatakkaan. Jos länsi tukee autoritaarisia ja ihmisoikeuksista piittamattomia hallintoja, on selvää, että islamistinen vastareaktio vain kasvaa entisestään.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

"Pakistanilainen tohtori Farrukh Saleem kysyykin haasteellisesti artikkelissaan miksi muslimit ovat niin takapajuisia ja vaikutusvallattomia. Tri Saleem päättelee ensinnäkin mm lukutaitotilastoihin ja muslimimaailman yliopistojen vaatimattomaan tasoon että muslimimaailmalta puuttuu tiedon tuottamisen kapasiteetti."

Ainakin Egyptin armeija on viimeistään nyt menettämässä uskottavuutensa lopullisesti. Ja ei, tämä ei ole fiktiivinen tarina.

This Monday, 30 June, marks the day the Egyptian Armed Forces promised to start treating Hepatitis C and HIV/AIDS patients using its “Complete Cure Device". The supposed cure was heavily criticized in the scientific community and international press.

http://www.egyptindependent.com//news/egyptian-arm...

The false science behind Egyptian army’s AIDS and HCV cure

While politics are usually the main topic of discussion in most Arab states, surprisingly, science took the forefront in Egypt over the past few days – for some rather unfortunate reasons, however.

It started with a claim to have discovered a machine that can diagnose HCV, but quickly spiralled to become a machine (or two machines) that can detect, treat and cure hepatitis C virus (HCV) and human immunodeficiency virus (HIV), along with probably cancer, diabetes and AIDS.

http://blogs.nature.com/houseofwisdom/2014/03/the-...

Ja mikäli et jaksa lukea asiasta lähemmin niin katso tämä video:

Egyptian Army Claims Miracle Cure for Hepatitis C and HIV
http://www.youtube.com/watch?v=2plhq-VqDbI#t=42

Surullista kyllä, tämä ei ole mikään leikin asia.

Why The Miracle Cure Offered To Egyptians With Hepatitis C Isn’t Funny

Last month, the Egyptian army announced it had come up with a cure for Hepatitis C and AIDS. Despite the cure being widely ridiculed, many desperate Egyptians are now banking on it.

http://www.buzzfeed.com/sheerafrenkel/why-the-mira...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset